Kengättömät hevoset
22.11.2008, 12.20
Hevosilla on käytetty kenkiä yhtä kauan kuin hevosia on ollut ihmisillä käytössä. Luulisi, että siinä ajassa olisi opittu sovittamaan kenkä kavioon niin, ettei siitä ole hevoselle haittaa. Kengitys on kuitenkin edelleen yksi suurimpia hevosen omistajan murheita, eikä vain siksi, ettei kengittäjä saavu paikalle.
FEI:n kouluratsastusohjelmissa yleisvaikutelman arvosteluun uudet painotukset
19.11.2008, 01.47
FEI:n, kansainvälisen ratsastajainliiton, kouluratsastusohjelmien arvostelu muuttuu 1.1.2009. Jatkossa yleisarvostelussa annetaan suurempi painoarvo hevosen kuuliaisuudelle sekä ratsastajan asennolle ja istunnalle ja niistä saatavat pisteet lasketaan edelleen kertoimella kaksi, kun taas askellajeista ja lennokkuudesta saatavien pisteiden kerroin laskee kahdesta yhteen.
Hoitotestamentti eläimelle
19.11.2008, 01.43
Eutanasia ei ole vaihtoehto ihmisille, ei vaikka parantumattomasti sairas uikuttaisi kuinka. Sen sijaan eläimet kärsivät hiljaa, eikä kellään ole aavistustakaan siitä kuinka valtavaa kipua ne voivat kokea. Niinpä moni omistaja unohtaa, että turhaa kärsimystä tulee välttää ja että eutanasia on eläinten oikeus. Etenkin, jos kyseessä on vakuutettu yksilö, ei hoitojen laajuudella ole rajaa.
Ratsupostia viikolle 47
18.11.2008, 23.08
Tulevissa tapahtumissa mm. urheilupsykologi Seppo Heino luennoi aiheesta Ratsastajan psyykkinen hyvinvointi, johdatus psyykkiseen valmennuksee Helsingissä ja Tarttuvat Taudit- koulutustilaisuus Joensuussa.
Suomalaisia kansainvälisissä kilpailuissa 19.-23.11.
18.11.2008, 22.56
Kansainvälisillä kisakentillä mm. Kyra Kyrklund viiden tähden koulukisoissa Stuttgartissa, Noora Forstén esteillä maailmancupin osakilpailussa Stuttgartissa, kouluratsastusjoukkue PM-kilpailuissa Tanskassa, Nina Fagerström, Sebastian Numminen ja Hanna Parikka starttaavat esteillä Belgiassa.
Piia Pantsu ja Chauvinist Z yhdeksänsiä mc-esteillä Puolassa
18.11.2008, 22.30
Piia Pantsu hyppäsi suomalaissyntyisellä oriilla Chauvinist Z yhdeksänneksi Lesznon GP:ssä Puolassa myöhään sunnuntai-iltana 150 cm:n esteillä. Kilpailu oli samalla FEI:n esteratsastuksen maailmancupin Itä-Euroopan liigan osakilpailu. Voiton otti Tanskan Andreas Schou hevosella Chicago ennen tsekki Aleš Opatrnýa ratsulla Titan RS. Pantsu teki näiden tavoin puhtaan perusradan, mutta sai uusinnassa yhden puomin alas.



