Jussi Veikkanen jatkaa ranskalaistallissa
24.7.2008, 15.57
Ammattilaispyöräilijä Jussi Veikkanen teki uuden kaksivuotisen sopimuksen kausille 2009 ja 2010 nykyisen ranskalaisen ProTour-ammattilaistallinsa Française des Jeuxin kanssa. Veikkanen, 27, on ajanut samassa tallissa vuodesta 2005.
- Sopimus on Jussille uran tässä vaiheessa paras mahdollinen. Hänen asemansa tallissa tulee olemaan selkeästi parempi kuin aiemmin. Hänen kilpailuohjelmansa sopimuskauden molempina sopimusvuosina tullaan rakentamaan niin, että se tähtää Ranskan ympäriajoon, Veikkasen manageritehtäviä hoitava Joona Laukka kertoi.
- On tietysti selvää, että sopimus on kaikilta ehdoiltaan parempi kuin aikaisemmat. Jussin neuvotteluasema on ollut hyvä, koska tämä vuosi on ollut menestyksekkäämpi kuin aikaisemmat.
Palkitut Cono Sur viinit - tunnistat ne etiketin polkupyörästä.
Ranskaan ja talliinsa hyvin kotiutunut Veikkanen voitti kesäkuussa maantiepyöräilyn Suomen mestaruuden. Hänellä on tältä vuodelta etappivoitto Route du Sud -etappiajosta ja neljä hyvää etappisijoitusta Italian ympäriajosta.
- Kyllä sopimuksen saaminen oli omalle mielellekin helpottava asia. Nyt ei enää tarvitse tällä kaudella päätä vaivata sopimusasioilla. Voin keskittyä täysillä loppukauteen, Veikkanen sanoi.
- Loppukauden ohjelmassa on mm. MM-kilpailut Italiassa syyskuun lopulla. Tosin sinne ei ole vielä tehty virallisia valintoja. Täytyy kuitenkin vielä suunnitella, miten loppukesän ja syksyn kilpailuohjelma saadaan palvelemaan MM-kilpailuja.
Powered by Leiki
- Katso Plazalta
- 25.07.2008, Urheilu: Cunego keskeytti Tour de Francen
- 18.07.2008, Urheilu: Cavendish kiri neljänteen etappivoittoon Tourissa
- 15.07.2008, Urheilu: Pyöräilyn huipputallit jättävät ProTourin
- 17.05.2008, Urheilu: Veikkanen 16:s Giron lauantain etapilla
- 17.02.2008, Urheilu: Contador ei pääse puolustamaan Tour de France -voittoa
- Muualta verkosta
- 28.07.2008, HS Urheilu: Lehikoinen pyöräili 16:nneksi Kanadassa
- Wikipedia:
- Louison Bobet, Lucien Van Impe
Sport Content Oy
Lisää uutisia
- Italialaispyöräilijä kärähti dopingista 5.8.2008, 18.40
- Venäläispyöräilijää epäillään dopingista - sivuun Pekingistä 5.8.2008, 11.47
- Kyra Kyrklundin olympiakisat vaarassa 5.8.2008, 09.47
- Suomen olympiajoukkue selvillä 4.8.2008, 10.14
- Oulu jatkosarjaan, Kitee putosi 3.8.2008, 21.44
- Minea Blomqvist 17:s British Openissa 3.8.2008, 21.41
- Jussi Heikkilä putosi Pekingin kisakoneesta 3.8.2008, 20.41
- Cunego ei polje Pekingissä 3.8.2008, 11.51
- Minea Blomqvist sijalla 34 2.8.2008, 20.31
- Lehtinen ja Soininen hallitsivat 49er-lähtöjä 2.8.2008, 17.16
- Jessica Hardy ei ui olympiakisoissa 2.8.2008, 10.31
- Blomqvist putosi kauas kärjestä 1.8.2008, 21.10
- Miekkailun kultamitalisuosikki kärähti dopingista 1.8.2008, 12.49
- Minea Blomqvist avasi hienosti 31.7.2008, 21.46
- Kiteelle tärkeä voitto 31.7.2008, 20.10
- Tuominen taistellen toiselle kierrokselle 31.7.2008, 14.44
