Plaza

Stadion

Veikkausliiga LIVE: Kuninkaan paluu

11.8.2008

getty jari litmanenlMaanantain Urheilukanavan Veikkausliiga LIVE -ottelussa kohtaavat Lahden stadionilla kärkisijoista kamppaileva FC Lahti ja karsijan paikalta pois pyristelevä KuPS. Pisteet ovat molemmille tärkeitä, mutta kenties suurin mielenkiinto kohdistuu kuitenkin paluun Veikkausliigakentille tekevään Jari Litmaseen.

Litmanen solmi perjantaina FC Lahden kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen ja esiintyy kotiyleisön edessä jo maanantaina.

- Jari nähdään tänään kentällä. Sen takaan. Onko hän jo aloituksessa, niin siihen en ota vielä kantaa, vahvistaa FC Lahden päävalmentaja Ilkka Mäkelä.

- Tulossa on taatusti hyvä tapahtuma ja on meidän tehtävämme pitää huoli siitä, ettei yleisö tule töllöttämään vain Jaria. Meidän on otteillamme ja esityksellämme sytytettävä yleisö puolellemme ja voitettava samalla jalkapallolle ja meille uusia ystäviä.

Myös KuPS vahvisti rivejään torstaina hankkimalla hyökkääjä Antti Hynysen TamUsta. Hynynen saapui Kuopioon perjantaina ja harjoitteli viikonlopun ajan uuden joukkueensa vahvuudessa. Maanantaina hänen on määrä tehdä KuPS-debyyttinsä Lahti-ottelussa.

- Hynynen vahvistaa joukkuettamme loppukauden ajan. Hän on potentiaalinen suomalainen pelaaja kuten TamU:sta meille siirtynyt J-P Savolainenkin. Mielenkiinnolla odotan uuden hyökkääjän otteita, hän tuo hyökkäyspeliimme uutta mahdollisuutta, KuPS-valmentaja Kai Nyyssönen pohtii.

FC Lahden ja KuPSin välinen kamppailu alkaa Lahden stadionilla maanantaina kello 19.00. Urheilukanavan suora lähetys käynnistyy ennakkostudiolla puoli tuntia aikaisemmin. Ottelun selostaa tuttuun tapaan Tuomas Virkkunen. Pelin asetelmista ja taustoista lisää Veikkausliigan kotisivuilla.

Veikkausliiga

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Keskusteluja aiheesta
Mitä on urantia? (12.11.2008, Ellit, työ ja yhteiskunta)

Tämän jutun kommentointi on suljettu.

Takaisin ylös