Plaza

Stadion

Niemi: Näin tässä sitten kävi

4.8.2008
Antti

Viime kauden oikeastaan alusta saakka on tullut tuskailtua ranteen kanssa ja nyt monen mutkan jälkeen tie vie sitten leikkauspöydälle ja minusta tulee katsoja ainakin muutamaksi kuukaudeksi.

Täytyy sanoa, että harmittaa. Vamma tuli viime kauden alussa ja kauden mittaan se oli sitten välillä parempi, välillä huonompi. Missään vaiheessa ei oikein saatu selvyyttä siihen missä vika on. Kesällä ranne sitten kipeytyi sen verran, että hain ns. toisenkin mielipiteen Suomesta. Diagnoosi oli selvä: nivelside pitää kiinnittää takaisin luuhun leikkauksella.

No, Englannissa olivat kuitenkin sitä mieltä, että helpommallakin voisi päästä ja tähystivät vain ranteen. Eipä se tilannetta sitten korjannut ja nyt täytyy taas tulla Suomeen, jotta homma hoidetaan lopulta kuntoon.

Kesä tässä oikeastaan meni tämän kanssa ja nyt vasta pääsen sitten varsinaisesti toipumaan. On ehtinyt parikin kertaa käydä mielessä, että mitä jos leikkaus olisi tehty vaikka heti kauden jälkeen. Vähän olen tätä pelännyt koko ajan ja nyt pelot sitten kävivät toteen. Eipä auta kuin odotella syksymmälle, lokakuussa kuulemma voisi toivoa olevansa taas harjoituskunnossa.

Antti Niemi

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Keskusteluja aiheesta
suonikohjuleikkaus (13.11.2008, Ellit, liikunta ja terveys)
Plastiikkakirurgiasta (04.11.2008, Ellit, muoti ja kauneus)
SN kiinnostaisi (15.10.2008, Ellit, Kristallipallo)
Osaako joku opastaa (06.10.2008, Ellit, Kristallipallo)
Myooman poisto/ kohdupoisto ja treenauksen aloitus (05.10.2008, Ellit, liikunta ja terveys)

Tämän jutun kommentointi on suljettu.

Takaisin ylös