Satulahuoneen Heidi
Satulahuoneen hoitaja
Kengättömät hevoset
22.11.2008
Heidi
Hevosilla on käytetty kenkiä yhtä kauan kuin hevosia on ollut ihmisillä käytössä. Luulisi, että siinä ajassa olisi opittu sovittamaan kenkä kavioon niin, ettei siitä ole hevoselle haittaa. Kengitys on kuitenkin edelleen yksi suurimpia hevosen omistajan murheita, eikä vain siksi, ettei kengittäjä saavu paikalle.
Hoitotestamentti eläimelle
19.11.2008
Heidi
Eutanasia ei ole vaihtoehto ihmisille, ei vaikka parantumattomasti sairas uikuttaisi kuinka. Sen sijaan eläimet kärsivät hiljaa, eikä kellään ole aavistustakaan siitä kuinka valtavaa kipua ne voivat kokea. Niinpä moni omistaja unohtaa, että turhaa kärsimystä tulee välttää ja että eutanasia on eläinten oikeus. Etenkin, jos kyseessä on vakuutettu yksilö, ei hoitojen laajuudella ole rajaa.
Ratsastajainliiton uusi puheenjohtaja
17.11.2008
Heidi
Ratsastusmaailman päättävissä elimissä puhaltavat muutoksen tuulet, niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Toivotaan, että uudet hahmot johtopalleilla tuovat mukanaan tuoreita näkemyksiä ja, että edes osa ratsastuksen jähmeästä ja ummehtuneesta eliittimaineesta karisee.
Lämpöä lempeästä lantakikkareesta
15.11.2008
Heidi
Sähköä raikkaasta merituulesta, ympäristöystävällistä lämmitystä puhtaista puubriketeistä, puhdasta sähköä luonnosta. Pitäisikö näistä ottaa mallia hevosenlannan polton markkinointiin? Taattua lämpöä tallin takapihalta? Vai peräti Puhdasta lämpöä? Raikas ei taida sopia tähän yhteyteen.
Saako läski ratsastaa?
12.11.2008
Heidi
Suomen Ratsastuksenopettajain yhdistys on ilmaissut julkisesti huolensa kansan kasvavasta ylipainoisuudesta. Ratsastuskoulujen hevoset ja satulat ovat koetuksella, kun aina vain muhkeammat ahterit täyttävät pienet englantilaissatulat ääriään myöten. Monilla talleilla on jo käytössä painorajoja, ja uudet hevoshankinnat tehdään nimenomaan painavia ratsastajia silmällä pitäen. Onko kyseessä todellinen ongelma vai vain tallitöissä riutuneiden nälkäkurkien oman esteettisen silmän häiriintyminen?
Koralliriutoilla näkee vain merihevosia
10.11.2008
Heidi
Hevosten kanssa päivittäisessä tekemisissä oleva ihminen kaipaa usein vapaa-ajalleen jotain aivan muuta. Hyviä lajeja ovat sellaiset, joissa ei ole mahdollista edes vahingossa törmätä hevoseen. Parhaimmissa joutuu keskittymään tekemiseensä niin, ettei mielessä edes vilahda ajatus siitä kuinka hevoset kotona voivat ilman korvaamatonta hoitajaansa.
Unelmatarhat hevosille
8.11.2008
Heidi
Ajattelin suunnitella tallilleni unelmatarhat. Sellaiset, mitkä täyttäisivät viranomaisten määräykset ja ohjeet. Niissä kaikkien hevosten olisi erityisen hyvä olla. Ja mikä tärkeintä, ne vastaisivat myös hevosen omistajan eli asiakkaan tarpeisiin.
Ylensyöttäminen tekee sairaaksi
5.11.2008
Heidi
Kyllä modernin hevosen kelpaa. Ennen muinoin pokut tekivät töitä aamusta iltaan ja saivat syödäkseen sitä mitä löytyi. Nykyajan pullamössöhevonen sen sijaan lorvii 24/7 ja saa ruokaa enemmän kuin pieni afrikkalainen kylä tarvitsisi ravitsemuksekseen. Eipä siis yllätä, että nykyaikaisen hevosen tautikirjoon kuuluu erilaisia aineenvaihduntasairauksia lähes samassa mitassa kuin ihmistieteessä.
Hevoset haistavat juhlapyhät
3.11.2008
Heidi
Huhhuh. Takana viikonlopun armottomat kekkerit ja siinä sivussa eläintenhoitoa ja -lääkintää, minkä hummailulta ehti. Mikä ihmeellinen seitsemäs aisti hevosilla on tunnistaa juhlapyhät ja etenkin sellaiset pyhät, jolloin omalla ihmisellä ei todellakaan ole aikaa jäädä lohduttamaan ja pitämään kaviosta kiinni. Eikä paikalle tuuraamaan järjestettyä henkilökuntaa voi ihan mihin vain velvoittaa, vaikka ammattitaito riittäisikin.
Melkein kuin oikea eläinlääkäri
28.10.2008
Heidi
Jokaisella tallilla on oma kotikonitohtori, joka on suorittanut pätevöitymisensä jossain hevostallinetin tyyppisessä aliopistossa. Vakuuttavaan olemukseen kuuluu vankka eläinlääketieteellisen termistön hallinta ja jatkuva hyvin nopeiden diagnoosien teko. Tohtorin kotilääkintäarsenaali tekee vaikutuksen kehen tahansa. Joskus samalle tallille osuu useampi tohtori kerrallaan ja silloin ilmassa satelee diagnooseja nopeammin kuin kukaan ehtii niitä ylös kirjata.
Maapuomiluokan nopeimman ajan sai Äiti!
26.10.2008
Heidi
Maapuomiluokasta kaikki alkaa. Niin lapsilla kuin tallitähdilläkin. Pienillä lapsilla sentään saa olla mukana avustaja, joka ohjaa oikeiden esteiden ylitse. Niissä luokissa pitäisikin palkita myös nopein äiti, sillä voitto pitää saada kotiin millä keinolla hyvänsä.
Siirrytään pysyvästi kesäaikaan!
22.10.2008
Heidi
Kelloja siirretään ensi viikonloppuna takaisin normaaliaikaan. Se tarkoittaa entistä aiemmin pimenevää iltapäivää ja vuoden kurjimman ajanjakson alkua. Ranskassa kansanjoukot vaativat pysyvästi talviaikaan siirtymistä, Satulahuoneessa sen sijaan jäätäisiin koska tahansa pysyvästi kesäaikaan. Saisimmekohan mekin perustettua kansanliikkeen?
Rolex pukee ratsastajaa
19.10.2008
Heidi
Paljon onnea Gerco! Pieni mies Sveitsistä ei meinannut illalla päästä yökerhoon ja päätti näyttää kaikille voittamalla World Cupin ja ihka oman Rolexin. Sunnuntain Horse Showssa nähtiin kouluratsastuksen kotimainen kerma (?) ja FEI Maailmancup, lopussa Tallitähdet ja Masters. Kriittinen katsomoraati meinasi hyytyä kunnes Robert Wells rokkasi meidät hereille hillittömällä pianopotpurilla.
Horse Show Non Stop
18.10.2008
Heidi
Lauantain Horse Show-tarkkailija aikoo tehdä havaintoja tilaisuudesta pitkin päivää. Aamu alkaa lasten ohjelmalla ja jatkuu nousujohteisena kohti iltaa. Tarjolla GP esteitä ja viihdettä. Välissä täytyy kartoittaa expo-aluetta ja syödä sushia sekä tietenkin vaihtaa kuulumisia ja kritiikkiä.
FIM Torstai oli toivoja täynnä
17.10.2008
Heidi
Torstain Horse Shown tarjonta oli ylenpalttisen runsas. Baltic-luokan jälkeen päivä jatkui ikuisuuden kestäneellä nuorten hevosten esteluokalla, jota seurasi nuorten ratsastajien tyyliluokka, jota seurasi varsojen ja nuorten hevosten Kyvyt esiin-finaali, jota seurasi Emile Hendrixin superstar esteklinikka. Illan kruununa oli maailmanparhaan kouluratsastajan, Isabell Werthin, klinikka suomalaisille ratsukoille.
Tervetuloa takaisin FIM Horse Show!
16.10.2008
Heidi
Horse Show starttaa täydellä teholla tänään. Heppahöperöllä on edessä rankka putki ratsastusurheilun huippuhetkiä ja hillitöntä shoppailua. Jossain välissä pitäisi ehtiä vaihtaa kuulumisiakin, ja tietenkin syödä ja juodakin. Ikävän tapaturman seurauksena ei sentään tarvitse enää jännittää lähisukulaisen areenadebyyttiä.
Miljönääriksi hevostelemalla
14.10.2008
Heidi
Ajattelin lyödä hevostelulla rahoiksi. Kaikki alkaa siitä, että katson peiliin ja löydän sisäisen sankarini: Kyllä myös minä voin (aion) onnistua. Seuraavaksi teen ns. Stubbit ja mietin kolme kohtaa menestyksen eväiksi ja sitten ei muuta kuin toteuttamaan. Hevosala on kuuminta hottia juuri nyt ja rautaa pitää takoa vauhdilla ennen kuin kupla puhkeaa.
Joka piiskaa säästää, se hevostaan vihaa?
11.10.2008
Heidi
Saksalainen isoäiti-ikäinen hevossadisti iski jälleen. Luulisi, että nykyään informaation kulku olisi sitä luokkaa, ettei suuren haloon myötä eläinrääkkäyksestä tuomittu maailmanluokan kouluratsastaja saisi uusia hakattavia kovin helposti. Mutta eipä tarvinnut tädin siirtyä kuin rajan yli Tanskaan, ja taas oli talli täynnä koulutettavia GP-tykkejä.
Tallimestari ja Glitnirin punaiset piikkisuat
9.10.2008
Heidi
Maailmantalous tuntuu etäiseltä asialta tallin nurkalta katsellen. Hevoset syödä rouskuttavat samaan tahtiin kuin ennenkin, eikä talikon heiluttajalla liene säästöjä kiinni osakkeissa, mutta kuinka on tallin maksavien asiakkaiden laita? 90-luvun lama kouraisi hevostaloutta syvältä, vaikka silloin hevosilla sentään oli edes joku itseisarvo lihatiskin täytteenä.
Eestiläiset ratsastavat paremmin
7.10.2008
Heidi
Voisiko joku pätevämpi tekaista sellaisen syväluotaavan pika-analyysin siitä, miksi jopa eestiläiset pesevät suomalaiset esteratsastuksessa. Suomen tulos viime viikonlopun Tallinn Horse Showssa ei lupaa ihmeitä Helsinki Horse Showta ajatellen, eikä vakuuta muutenkaan.
Vanhemmat jutut arkistosta.



