Kingstonilta luontoa säästäviä muistikampoja
20.8.2008
klo 15.47
Kingston on julkaissut uusia muistikampoja, joita se markkinoi luontoystävällisiksi. Kampojen piirilevyn fyysinen koko on pienentynyt, mutta loppukäyttäjälle niiden toimivuudessa ei ole eroa perinteisen kokoisiin muistikampoihin verrattuna. Muistikammat noudattavat JEDECin standardeja, mutta piirilevyillä on korkeutta noin 40 prosenttia vähemmän. Perinteisen muistikamman piirilevyllä on korkeutta 30,0 millimetriä, mutta Kingstonin uusissa piirilevyissä korkeus on kutistettu 18,3 millimetriin.
”Uudet matalammat muistikammat ovat hyötysuhteeltaan parempia kuin edeltäjänsä. Pienemmät muistikammat vaativat vähemmän raaka-aineita, mikä on ympäristöystävällisempää.”, kertoo Kingstonin APAC-alueen muistituotteiden johtaja Ann Bai. ”Piirilevyjen hävittäminen voi aiheuttaa ympäristöhaittoja. Kingston esittelee ylpeänä uusia muistikampoja ja toivoo tämän pienen askeleen auttavan maailman parantamisessa.” Kingston tuo DDR2-teknologiaan perustuvia Very Low Profile -tuoteperheen (VLP) muisteja markkinoille ainakin DDR2-800- ja DDR2-667-malleina.
Ville Suvanto
- Keskusteluja aiheesta
- Muistit Transcend AxeRam 2x1GB DDR2-6400 800MHz (19.11.2008, Muropaketti)
- 2gb DDR2 (17.11.2008, Muropaketti)
- M: 1GB Kingston HyperX 800 ddr2 (10.11.2008, Muropaketti)
- Transcend AxeRam 2x1GB DDR2 800MHz (05.11.2008, Muropaketti)
- O: 2 x 2 Gt DDR2 800MHz muistit (07.10.2008, Muropaketti)
- 1.
-
Onkohan vihreää lisää hinnassa.
- 2.
-
”vaativat vähemmän raaka-aineita”
Halvemmalla nuo pitäis lähteä - 3.
-
Mutta ne maksavat silti enemmän. Ja tämä on todella turhaa…
- 4.
-
kyllä pitää saada se ”luontoystävällinen” merkintä joka tuotteeseen. Täyttä skeidaa sanon minä! Jos tosissaan haluaa vaikuttaa, niin ei valmista enään mitään muuta kuin pienempiä muisteja. Vai käykö tässä nyt niin että kun on enemmän raaka-ainetta käytettävänä, niin muistien valmistusmäärä kasvaa?
- 5.
-
Hah,
Säästetään materiaalia, jotta valmistus saadaan halvemmaksi ja sitten markkinoidaan koko paska luontoystävällisyydesllä. Uskoo ken tahtoo :D
- 6.
-
joopa joo. Oli muuten aika turha uutinen, vaikuttaa ihan mainokselta.
- 7.
-
Tää oli kiva uutinen ton hynixin 16 gigasen ”monsteri”- kamman läkeen :D
Noo kaippa tolla ainaki voi säästää tilaa kotelossa, jos siis on tosi ahasta…Mietityttää vaan että mites nää pysyy viileinä, vai onko mahd. jäähdytys ripa? entä sen koko?
- 8.
-
periaattessa hyvä asia jos omistaa emon jossa muistipaikat lähellä cpuslottia, voi pitää isoa cooleria.
- 9.
-
Laittaisivat mieluummin lisää piirejä tuohon kuten hynix teki :)
- 10.
-
nykyään kun katselee mainoksia (jotka ovat samoja melkein tuotteita kuin ennen).. niinhen on ympätty eko.
- 11.
-
Älkää olko noin negatiivisia, edistystähän tämäkin on!
Olkoot kaksinaamaisia, omahyväisiä, luonnosta oikeast piittaamattomia ja markkinointi aina vain mielessä, niin kaikesta tästä huolimatta väitteessä on jotain perääkin.
Materiaalisäästöjen lisäksi pienemmät ja kevyemmät osat ovat edullisempia myös logistiikan kannalta, joka lienee alalla lähes yhtä saastuttavaa ja kallista kuin itse tuotanto. Samalla siis logistiikan kustannukset ja päästöt laskevat, jos ei muuten niin ainakin tuotettujen hyödykkeiden lukumäärään (ja hyötyyn) suhteutettuna.
Pienemmät muistikammat mahtuvat pienempiin koteloihin ja ovat harvemmin isojen jäähytyssiilien tiellä.
Valmistus- ja logistiikkakustannusten aleneminen alkaa kilpailun myötä realisoitua myös kuluttajalle alhaisempina hintoina!
Kaikki voittaa! \o/ - 12.
-
Vähemmän materiaalia on mahdollisesti luontoystävällisempää (jos materiaali on samaa), mutta valmistuskustannukset on kanssa pienemmät (ellei sitten vaadi uutta tekniikkaa).
Maailma pelastuu ja firmat tahkoo enemmän rahaan. Win win :)
- 13.
-
Moni sanonut että isompi siili mahtuu.. mietitäämpääs pikaseen.
Pienemmät kammat -> isompi siili prossulle, miksi? Että pysyy lämmöt alhaalla.
Miksi ei vakio cooleri riitä -> koska kelloja on nostettu.
Korkeat kellot -> enemmän virrankulutus, suurempi ympäristöhaitta.. :P - 14.
-
Hyvä snowclon3,just näin.ja miks ei myöskään isompia kampoja siks että sopii muisti jäähyt kun niitäkin on kellotettava:)
- 15.
-
kyl pakko kantaa omakin korteni kekoon. Voi LOL kaikkien merkonomien ja markkinaihmisten puolesta… tämä ei ollu ensimmäinen kerta
kyllä hävettäis olla kingstonilla nyt töissä.. kaveritki naurais katketakseen ”hyväntahtosuudelle” - 16.
-
on toi ihan pieni edistysaskel, mutta vielä vaatisin et kingstonin muovipaketit vaihettais pahvisiin.. itelläki lojuu niitä muoveja tuol vaik miten monta ”jos vaikka joskus tartteis” -hamstraajaperiaatteella.. Isompi etu olis myös valmistaa tuplasti isompikapasiteettisia muisteja niin ei sitä piirilevyä kulu suhteessa niin paljoa :)
- 17.
-
Hyvähän toi matalampi kampa on kun ei turhaan häiritse ilman liikkumista kotelon sisällä.
- 18.
-
Tästähän tulee ihan Kingmaxin tinybga sdramit mieleen vuodelta mikäseoli :) http://hothardware.com/articles/KingMAX-TinyBGA-PC133-SDRAM-DIMM/
- 19.
-
Täyttä skeidaanhan tuo ”ekoystävällisyys” on. Missään ei puhuttu luontoystävällisestä pakkaamisesta tyyliin muovin korvaaminen kierrätyskartongilla. EIkä puhuttu pakkauskoon pienentämisestä. Muistit tehdään samasta aineesta eikä olla edes yritetty keksiä vähemmän luontoa kuormittavia materiaaleja tai keksitty uusia kierrätykeinoja.
Yksinkertaisesti pyritään maksimoimaan voitot kokoa pienentämällä ja pyritään antamaan mielikuva yrityksestä joka olisi ekoystävällinen. Huoh…
Niin ja vähän sama kuin intel olisi kertonut siinä vaiheessa kun pienentivät jäähyjä siirryttäessä 45nm aikakauteen että syy on luontoa säästävät jäähdytysratkaisut jotka kuormittavat lympäristöä vähemmän. Ja taas se maailma pelastuu…
- 20.
-
Innostuin heti luonnonystävällisyydestä ja ostankin nuo vanhojen kampojen tilalla. Vanhat kammat tietenkin heitän roskiin. Näin pääsen lesoilemaan kavereille olevani luontoystävällinen. =)
- 21.
-
@16
sama vika täällä! :D :D
vissiin tusinan verran noita laatikoita mullakin varastossa… - 22.
-
Aika yhtä tyhjän kanssa luonnon säästämisen kannalta jos muistikammasta otetaan slaissi pois. Niitä nyt on muutenkin ollut eri kokoisina kautta aikain, kuten muitakin piirilevyjä.
Toki valmistusmateriaalien määrällä on vaikutuksensa ja ekologisesta näkökulmasta kannattaisikin suosia mahdollisimman pieniä koneita. Kannettava lienee kaikista ideaalisin vaihtoehto.