Plaza

IBM:ltä ensimmäinen 22 nm:n piiri

19.8.2008
klo 15.21

IBM on julkaissut tänään lehdistötiedotteen, jossa se ilmoittaa valmistaneensa yhteistyökumppaneidensa kanssa ensimmäisen 22 nanometrin prosessilla valmistetun SRAM-piirin (Static Random Access Memory). 22 nanometrin prosessilla valmistettavia piirejä on kuitenkin turha odottaa saapuvan markkinoille vielä aivan pian, sillä IBM:n arvioiden mukaan se kykenee aloittamaan piirien valmistamisen vuoden 2011 loppuun mennessä. Uutinen on kova isku Intelille, joka on ollut jo vuosikymmeniä valmistaja, joka on julkaissut ensimmäisenä astetta kehittyneimmillä prosesseilla valmistettuja piirejä.

SRAM-piirit ovat olleet tyypillisesti ensimmäisiä kohteita, joissa on testattu uusia valmistusprosesseja, ennen kuin niitä on sovellettu esimerkiksi prosessoreiden valmistuksessa. IBM:n ohella 22 nanometrin prosessia on kehittämässä AMD, Freescale, STMicroelectronics, Toshiba ja CNSE (College of Nanoscale Science and Engineering). Piirit valotetaan 300 millimetrin piikiekoille IBM:n Yhdysvalloissa sijaitsevassa tuotantolaitoksella ja SRAM-piirissä muistisolun on vaivaisen 0,1 mikroneliömetrin kokoinen. Vertailuksi mainittakoon, että Intelin testatessa 45 nanometrin prosessia, SRAM-muistisolun koko oli 0,346 mikroneliömetriä.

Ennen 22 nanometrin valmistusprosessia luvassa on 32 nanometrin prosessi, jolla valotettuja SRAM-piirejä Intel esitteli ensimmäisenä jo viime vuoden syyskuussa. 32 nanometrin prototyyppiasteella olevia prosessoreita on odotettavissa nyt käynnissä olevan IDF-tapahtuman aikana, eikä Intel tule esittelemään 22 nanometrin prosessia SRAM-piirien muodossa ainakaan vielä seuraavaan vuoteen.

IBM, Lehdistötiedote

TG Daily, IBM and AMD first at 22 nm, challenge Intel’s manufacturing lead

Ville Suvanto

Keskusteluja aiheesta
AMD/Intel prosessorien tehovertailutaulukko (19.11.2008, Muropaketti)
E2200 & Intel DG31PR kellotus? (12.11.2008, Muropaketti)
IBM T41 200€ (20.10.2008, Muropaketti)
Intel Dp35Dp (19.10.2008, Muropaketti)
Intel e8500 lämmöt ym. (06.10.2008, Muropaketti)
1.

Aika jännä tuo kuva.. :S :D

2.

Tulevaisuus häikäisee IBMn työntekijöitä näemmä :)

3.

Lupailee hyvää AMD. prosessoreille tulevaisuudessa valmistus prosessin suhteen.

4.

typo: …jolla valotettuja SRAM-piirejä Intelin esitteli ensimmäisenä jo viime vuoden syyskuussa…

5.

Mmitä jupuna selittää? eihän se ainakaan orkkisteksissä noin mene. ” is not expected to show 22 nm SRAM cells for at least another year”. Mut eipä tuossa kyllä sanota mitään että se vuoden päästä niitä esittelis niinkö muropojat on tuon kääntäny

6.

@5 varmaan meinasi tuota 'intelin' -sanaa, mikä pitäisi olla kai ihan vaan intel.

7.

Tuotantolinjojen pykääminen varmaan loppuviimeks sanoo kuka tolla kiipeää huipulle…

8.

Saantikin on jo ihan kohillaan. Sivussa syntyy vain tynnyrillinen paskaa ja sen joukossa on yksi 1kb:n toimiva piiri, mitä ylpeänä esitellään. Mutta ehkä tämä onkin varakkaiden firmojen tapa sanoa ”eka” 8)

9.

No toi kiekkohan on salettiin paskana kun kavereilla ei oo edes puhdastilavehkeitä päällä. Heh kovin varovaisesti jamppa silti sitä pitelee vaikka on tainnu just roskiksesta sen tonkia. Mikähän ihme tuo neliskanttinen läpyskä sitten on. Ompa hienoa esitellä jotain kiekkoa joka ei toimi ikinä missään, tai sitten tässä on taas kyse pelkästään murotoimituksen ”luovasta” kuvavalinnasta.

10.

Hohhoijaa Katko kävelijä, ainahan nuo piikiekkokuvat on tuommosia. Tarkoituksena on vaan näyttää hienolta ja saada vähänkään tietämättömämmät saamaan se vau-efekti. Tuo neliskanttinen lärpäke kyllä ihmetyttää muakin.

11.

Neliömikrometri eikä mikroneliömetri. Mutta tuolla nyt mitään väliä on.

Asiaan. Jännästi ”ämpärissä” kyllä nuo kiekot ja lärpäkkeet.

12.

Minusta mikroneliömetri tarkoittaa miljoonasosaa neliömetristä eli 1mm*1mm kokoista aluetta. Ei kuulostaisi kovin kehittyneeltä tekniikalta

13.

Pieneks menny…tuntuu ettei ole aikaakaan kun pena kakkosia väsättiin 350nm prosesilla :P

14.

Heh, kiinnitin huomiota samaan kuin 11 ja 12. ”kiloneliömetri” vs. ”neliökilometri” :-p

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös