AMD myi tuotantokalustoaan Venäjälle
18.8.2008
klo 11.27
AMD:n Dresdenissä, Saksassa sijaitseva Fab 38 -tuotantolaitos valottaa piirejä 300 millimetrin kokoisille piikiekoille ja päivityksen alta toimettomaksi jääneet 200 millimetrin piikiekoille suunnitellut laitteet ovat joutuneet myyntiin. Saksalaisen SZ-Online-sivuston mukaan AMD on lyönyt kaupan lukkoon venäläisen Angstrem-nimisen yrityksen kanssa ja laitteet siirtyvät Moskovan lähelle sijaitsevaan Zelenogradin kaupunkiin. Yrityksellä on ollut sidoksia AMD:hen aiemminkin, sillä se osti viime vuoden puolella teknologiatietämystä 130 nanometrin prosessista.
Angstremin johtajan Anatoly Soukhaparovin mukaan yrityksellä on 815 miljoonan euron laina tuotantolaitoksen päivittämistä varten ja siitä 132 miljoonan euron suuruinen siivu kuluu AMD:lta ostettujen tuotantolaitteiden kuluihin. AMD:n Venäjän osaston varapresidentin Pierre Brunswickin mukaan Yhdysvaltain ulkoministeriö ja Euroopan unioni ovat antaneet myötäsanan yritysten väliselle teknologiavaihdolle.
Kuukausien ajan on liikkunut huhuja siitä, että AMD lopettaisi prosessoreiden valmistamisen ja ulkoistaisi sen muiden yritysten vastuulle. Lisäksi juuri hiljattain AMD:n Fab 38 -tuotantolaitoksella siirtymistä 300 millimetrin piikiekkoihin valvomassa ollut johtaja Elke Eckstein erosi AMD:n palkkalistoilta. Angstremin edustaja Dmitri Snameski on kuitenkin suorasanaisesti kiistänyt mahdollisuuden, että yritys aloittaisi AMD:n Athlon- ja Opteron-prosessoreiden valmistamisen Venäjällä.
SZ-Online, Dresdner sells AMD chip technology to Russia
Ville Suvanto
- Keskusteluja aiheesta
- AMD rack-palvelin hp. 600e (10.11.2008, Muropaketti)
- AMD Sempron 3400+ Kertoimen nosto (07.11.2008, Muropaketti)
- O: AMD DURON socket-a 1200-1600MHz + DDR muistia 512MB (03.11.2008, Muropaketti)
- AMD X2 +4200 2.2Ghz @ 2.7Ghz (Help Needed) (29.10.2008, Muropaketti)
- O: AMD S939 Dual-Core prossu (08.10.2008, Muropaketti)
- 1.
-
Ainahan sitä kiistää voi. Taitaa kuitenkin hieman kiinnostaa valmistaminen.
- 2.
-
olis se kyllä hienoa jos cpu:ssa lukis made in russia
- 3.
-
@2. niin nythän niissä lukee että made in malaysia :)
tiedä sitte kumpi o parempi :) - 4.
-
Kyllä se venäläinen rauta on aina paljo kovempaa!
- 5.
-
AMD alkoi jo viime vuonna siirtymään 200 mm piikiekoista 300 mm piikiekkoihin vanhimmassa Dresden tehtaassa.
Tavallisesti käytetään ”vanhoja” laitteistoja es. emolevypiirien tekoon. Tämä on esimerkiksi syy miksi Intelin emolevypiirit tuotetaan melkovanhalla teknologialla. Kun AMD osti ATI:n se peri automaattisesti paljon yhteistyötä muiden valmistajien kanssa. AMD on myynyt TV-piiri valmistuksensa ja tulee keskittymään CPU, GPU, GPCPU, GPGPU ja emolevypiirien tekemiseen. TSMC valmistaa AMD GPU:t ja tietääkseni myös kaikki emolevypiirit joten heillä on tuskin tarvetta ”vanhaan” 200 mm piikiekkolaitteistoon. Niiden myynti ei sinällään sano paljoa tulevaisuuden suunnitelmista.
- 6.
-
onkohan tuolla piikiekon koon vaihdoksella muuta vaikutusta valmistajalle kuin että hukkapaloja syntyy suhteessa vähemmän ja näin saadaan puristettua hieman suurempi kate?
- 7.
-
mm… Eikös tuo ole jo pitkän aikaa olut tiedossa että AMD myi vanhaa kalustoa venäläiselle yritykselle. Taisi olla uutisotsikoissa jo joku puolisen vuotta sitten.
- 8.
-
Kylläpähän toi nykyään on yks ja sama missä mikäkin valmistetaan, kun laatustandardit koskee kaikkea nykyään ja on samat kaikissa alihankintapajoissa.. hiukan tähän liittyvää, mutta offtopikkia: Mersun perinteinen laatumalli E-sarjalainen valmistetaan nykyään jo Venäjällä vai olikohan ensi vuonna tuo siirto.. Hyvä asiahan tuo ei koskaan ole, mutta minkäs teet, kun osakkeenomistajille on saatava aina vain enempi massia kassiin.. 50v eteenpäin ja kiina ja muut idän maat ovat maailman vauraimpia ja USA, sekä Länsi-Eurooppa kehitysmaita :)
- 9.
-
Monet piirien valmistusvaiheet ovat ”riippumattomia” piikiekon koosta.
En ole koskaan kuullut että määrä virheellisiä piirejä huononisi 300 mm teknologialla prosentuaalisesti. Sen pääedut ovat tuotantokapasiteetin lisäys ja pienenpi kustannus piiriä kohden.
Koska Dresden tehtaiden valmistustekniikka on huippuluokkaa, on itsestään selvää että 200 mm piikiekkolaitteistojen osto on mielenkiintoinen valmistajille jotka eivät valmista kymmeniämiljoonia piirejä vuosittain.
- 10.
-
@9 meinasin että suurempi osa kiekosta saadaan täytettyä täydellisillä suorakaiteen tai neliön muotoisille piireillä.
- 11.
-
@10: Olet aivan oikeassa.
Koska 300 mm piikiekkojen pintala on 2,25 suurempi kuin 200 mm ja monet tuotantoaskeleet ovat ”samat” niin 300 mm piikiekot ovat enemmän tai vähemmän ”standardi” nykyään kun 10 miljoonia piirejä tuotetaan vuosittain.
- 12.
-
Jaa-a eikös joku venäjältä ostanut jonkun kalliin huvilan jne jne
Venäjä valloittaa maailman rahan avulla..Da-Da vaan… - 13.
-
Hyi hyi, ryssä prossuja :(
- 14.
-
Markkanen, onko wc-paperikin hyi hyi? ja se osto-ryssä-sähkö joka saattaa tulla törspelistä? ainiin ja ethän vain tankkaa teboililla!…
Suomalaiset vois jo ”Ryssät” unohtaa ja lakata kärsimästä sodasta, tikulla silmään joka…Ja uutisesta: Tämä on sitä KEKEä!
- 15.
-
Toi 200mm linja pystyi vissiin 130nm tarkkuuteen korkeintaan kumminkin 90nm tarkuuteen joten siitä ei olisi hyötyä prossu eikä gpu (integroitu) valmistuksessa.
Puhdastila on kallista ja AMDllä ei ole varaa seisottaa puhdastilaa vajaakäytössä 200mm laitteilla joten tottakai se heivaa vanhat pihalle ja asentaa uudet 300mm laitteet (jotka pystyy ainakin 45nm tarkuuteen) tilalle.
Muuten tulle 200mm linjalle on yksimielenkiintoinen mahdollinen käyttötarkoitus ja se on avaruudessa käytettävät mikropiirit kun niiden tarvii kestää säteilyä ja siksi niisssä ei ole kohtuuttoman pieni viivanleveys eduksi.
- 16.
-
Ihan kun ois jäänyt joltain paitsi tää juttu.
AMD:n Q2 katsauksessakin oli jo maininta kauppahinnasta ja se oli huomioitu tuloihin. :)
Ja toi tais olla AMD:n viimänen 90nm linja ja se päivittyy nyt siis 45nm:iin. - 17.
-
Just joo! Eihän noita amd:n palikoita uskalla kohta enää koneeseen edes laittaa, käryää koko vehje kun on venäläistä tekoa :(
- 18.
-
@17, Missä mielestäsi sanottiin, että AMD alkaa valmistuttamaan prosessorejaan kyseisellä laitteiston ostajalla?
Ottaa päähän tuollaiset, jotka eivät vaivaudu edes lukemaan kunnolla uutista.
- 19.
-
Hah, Lada lujaa laatua :D ”Amd lujaa laatua” :D
- 20.
-
Siis häh? AMD vain päivitti tehdastansa ja möi vanhat kalustot venukeille, ei se mitään tuotantoa ole siirtämässä? Ainoastaan vanhat laitteet jäivät toimettomiksi joten venäläiset ostivat ne AMD:ltä pois nurkista pyörimästä, kun AMD:llä on nyt uutta tekniikkaa tehtaassa.
- 21.
-
No! Inelifaniboyt ne vaan kiusaa…Elkää ottako niin tosissaan….
- 22.
-
Angstiremmi?
- 23.
-
22: Yhtiön nimen taustalla lienee edestakaisin translitteroitu mittayksikönnimi Ångström…
Ja venäläisen raudan pilkkaajat voivat suksia *uun :) Tuskin prossuista tulee samalla laitteistolla valmistettuna sen parempia kuin Keski-Euroopassakaan, mutta historiallinen fakta on se, että idässä osataan tehdä tavaraa joka kestää ja on helppoa huoltaa. Siksi Made in Russia kaiverrettuna mihin vain on aina hieno asia!
- 24.
-
Ja btw, 193M$ oli kauppahinta ja maininta tosiaankin löytyy AMD:n Q2 raportista.
- 25.
-
Jaha, kaipa se on takaisin Inteliin siirryttava sitten. kele.