Nightwish-laulaja joutui perumaan esiintymisensä Helsingin ilmaiskonsertissa
21.8.2008
Nightwish-solisti Anette Olzon joutuu perumaan osallistumisensa Senaatintorilla Taiteiden yönä järjestettävään ilmaiskonserttiin. Olzon on vilustunut viime viikonlopun festivaaliesiintymisten yhteydessä eikä nyt pysty laulamaan.
- Olen pahoillani tapahtuneesta, koska odotin helsinkiläisyleisölle esiintymistä, Anette Olzon sanoo.
Olzonin poisjääminen ei aiheuta muutoksia Rock, rytmi, rakkaus -konsertin kappalevalikoimaan.
Klo 20.30 alkavassa konsertissa esiintyvät Paula Koivuniemi, Michael Monroe, Ismo Alanko, Cantores Minores, Eero Raittinen, Ville Tuomi, Johanna Kurkela, Kauko Röyhkä, Maya Paakkari ja Tipe Johnson. Illan orkesterina toimii Varre Vartiaisen ´68 House Band. Tapahtuman aloittavat klo 18 Sansa, Maria Gasolina ja Eternal Erection.
Rock, rytmi, rakkaus vie Helsingin juhlaviikkojen perustamisvuoden tunnelmiin. Konsertissa kuullaan vuoden 1968 kovimpia rockhelmiä maan eturivin artistien esittäminä. Tapahtuman järjestävät Helsingin juhlaviikot ja Helsingin Sanomat. Teknisestä toteutuksesta vastaa Eastway.
Muita tuoreita uutisia Kaistalla:
Vuk tekee kunniaa Maj Karmalle Rakkauden liekistö -cover-EP:llä
Uniklubi julkaisee kokoelmalevyn - jo kolmen albumin jälkeen!
The Hellacoptersin jäähyväiskiertue Suomeen lokakuussa
Tutustu Helsingin Rock, rytmi, rakkaus -jättikonsertin ohjelmaan ja järjestelyihin
- Keskusteluja aiheesta
- Hiipuneet nuoret suomalaiset pop/rock artistit (18.11.2008, Muropaketti)
- Kaksi maailmaa veti salit täyteen ! (17.11.2008, Ajassa)
- Voiko netistä nähä mistään (22.08.2008, Ellit, työ ja yhteiskunta)
- Kunnon konsertti. (28.07.2008, Ellit, kulttuuri ja viihde)
- Kivenlahti Rock 08 (05.03.2008, Kaista)
- 1.
-
Paula Koivuniemi tuuraamaan Anettea! Saadaan poppiin vähän munaa.
- 2.
-
Tai J.Ahola ja Marco Hietala kaksin, sitten vois sitä munaa löytyä….
Tää ois hyvä, niin hyvä. - 3.
-
Anita Hirvonen kehiin:) Täti kotiin
- 4.
-
ei kiinnosta nightwish nykyään iha paska
- 5.
-
jep, sais vilustuu vähä useemmin!!!

