Backyard Babies selätti vaikeudet
21.8.2008
Backyard Babiesin kitaristi Dregen saapui elokuun alussa päiväksi Helsinkiin. Reissun tarkoituksena oli promota erityisesti ruotsirokkareiden kuudetta studioalbumia. Hiljattain ilmestynyt levy on nimetty bändin itsensä mukaan, sillä Dregenin mielestä Backyard Babies on syntynyt uudelleen.
Kaksi vuotta sitten yhtyeen ura oli kehnossa vireessä. Herrat eivät pitäneet silloisen levy-yhtiönsä SonyBMG:n toiminnasta, keikkamyyjä ei hoitanut hommiaan edes tyydyttävästi ja bändi ajautui riitoihin pitkäaikaisen managerinsa kanssa. Lisäksi yhtyeen levy People Like People Like People Like Us teilattiin useiden fanien ja kriitikoiden toimesta yhtyeen historian huonoimmaksi.
- Se oli täydellinen sotku. Haastoimme entisen managerimme oikeuteen, ja hän puolestaan haastoi meidät ja katosi jonnekin ison rahatukun kanssa. Me soitimme paljon keikkoja vain rahoittaaksemme lakimiehistä koituneita kuluja. Samaan aikaan yritimme kirjoittaa uusia biisejä tulevalle levylle. Tuntui kuin iso musta pilvi varjostaisi bändiä, Dregen tilittää haastattelun alkuun ja hörppää suullisen pikimustaa kahvia.
Ongelmista huolimatta, bändin sisäinen henki roihusi vahvana. Pitkän rokkiuran taivaltaneiden muusikoiden itseluottamus kasvoi vastoinkäymisten myötä. Herrat päättivät mennä eteenpäin, vaikka väkisin. Peräänantamattomuus kantoi lopulta hedelmää.
- Olimme hyvin määrätietoisia tämän uuden levyn suhteen. Kirjoitimme noin kolmekymmentä biisiä ja noudatimme sumeilematta ”Kill your darlings”- menttaliteettiä. Pyrimme tekemään klassisen rocklevyn, ja mielestäni onnistuimme siinä.
- Uusi levy kuvaa meitä täydellisesti. Jos tämä levy on sinun ensimmäinen Backyard Babies -albumisi, etkä pidä siitä, ei kannata vaivautua hankkimaan muitakaan.

Dregenin Idols-painajainen
Tällä hetkellä bändin levy-yhtiönä toimii suomalaisen metallin ykköslafka Spinefarm. Se hoitaa Backyad Babiesin levyjen jakelun Suomessa ja Englannissa. Muut maapallon kolkat hoidetaan bändin oman Billion Dollar Babies -yhtiön kautta.
- Olimme lopen kyllästyneitä työskentelemään suuren levy-yhtiön kanssa. Se oli aluksi ihan siistiä, mutta Idols-ohjelman jälkeen kaikki muuttui. Emme tunteneet SonyBMG:tä enää kodiksemme, sillä joka puolella oli söpöjä pikku kuvia jostain Idols-tähdestä.
Dregenistä on mahtavaa, että he ovat nyt levy-yhtiössä, jonka juuret ovat raskaammassa musisoinnissa. Metallin ja rockin parissa toimivat tyypit tekevät hommia yleensä suoraan sielusta.
- Haluan työskennellä sellaisten ihmisten ympärillä, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita musiikista. Monille suurimmille lafkoille musiikki on täysin toisarvoista. Ne voisivat myydä vaikka pölyimureita, jos se olisi tuottoisaa.
Fuck Off And Die
Päästyään ison levy-yhtiön kahleista, Backyard Babies on nykyään vapaa tekemään mitä huvittaa. Levyn ensimmäinen single, Fuck Off And Die, on otsikkonsa puolesta suora lausunto jättiyhtiöiden perheystävällistä kuvastoa vastaan. Samalla se sylkee kohti ongelmavyyhtiä, jonka kanssa Backyard Babies paini vielä hetki sitten. Biisillä on kuitenkin syvempikin merkitys.
- Jokaisella meillä on kohtelias ja kiltti puoli. Tuo kohtelias puoli on esillä esimerkiksi tässä haastattelutilanteessa. Sitten meillä on myös luonnollisesti pimeä ja ilkeä puoli, joka minun tapauksessani oli esillä hurjasti, kun bändillä oli vaikeaa. Fuck Off And Die -biisin myötä toivotan hyvästit tuolle ilkeälle minälle.
Backyard Babies työsti uutta levyä studiossa 90 päivää. Vaikka aikaan sisältyy myös miksaukset, Dregenin mielestä he olivat studiossa pitkän tovin. Dregen soitti vuosina 1994-1998 kitaraa The Hellacopters -yhtyeessä, jonka ensimmäinen levy valmistui hieman yli vuorokaudessa.
- Äänitimme Hellacopters-debyyttille 14 laulua, ja miksasimme ne 26 tunnin aikana. Se oli nopeaa toimintaa, heh heh.

Entisen bändin haudalla
Nyt kun The Hellacoptersista tuli puhe, on pakko kysäistä Dregenin mielipidettä koptereiden lopettamispäätöksestä. Rokkarin susimaiset kasvot venyvät alakuloisiksi.
- Se on hyvin surullista. Toisaalta bändin kundit ovat edelleen hyviä ystäviä keskenään, ja he lopettavat huipulla. Se on hienoa. Ei keskinkertaisia levyjä, eikä väsähtäneitä kiertueita.
Muutama viikko takaperin, Dregen liittyi The Hellacoptersien mukaan viiden keikan ajaksi. Uusi levy oli juuri saatu purkkiin, joten mitään esteitä ei ollut. The Hellacopters soitti keikoilla perussettinsä, ja entinen kitaristi liittyi aina jossain vaiheessa mukaan veivaamaan varhaisvuosien klassikoita.
- Ne olivat tunteellisia keikkoja. Olen erittäin ylpeä, että olen osa Hellacoptersin tarinaa, Dregen sanoo kaihoisasti ja sujauttaa nuuskamällin ylähuuleensa.
Vaikka Dregenin entinen bändi lopettaa, on miehen nykyinen yhtye saanut asiat jälleen rullaamaan. Ensi kuussa Backyard Babies aloittaa kattavan Euroopan rundin, ja Suomeen orkesteri saapuu joulukuussa. Kun toivotan Dregenille hyviä keikkoja sekä hedelmällistä yhteistyötä Spinefarmin kanssa, kitaristi hymyilee veikeästi ja sanoo:
- Tiedän, että Spinellä on paljon bändejä, jotka laulavat 2000 vuotta vanhoista metsänpeikoista. Emme ihan istu tuohon ryhmään, mutta kyllä meidän katurockmeininki löytää paikkansa sieltä.
Akseli Heikkilä
- Keskusteluja aiheesta
- CD-asema ei reagoi levyihin (15.10.2008, Muropaketti)
- Dingo-fanit huomio! (14.08.2008, Ellit, kulttuuri ja viihde)
- Voita Ari liput Koivusen yksityiskeikalle… (27.05.2008, Kaista)
- Diablo (24.05.2008, Kaista)
- AC/DC:ltä uusi levy 2008! (20.04.2008, Kaista)
- 1.
-
Vaikuttaa mielenkiintoiselta bändiltä, täytyy tutustua heidän tuotantoonsa. Tosta SonyBMG:n toiminnasta tulee mieleen, että samanlaisia vaikeuksia lienee Ari Koivusella samaisen levy-yhtiön kanssa.
- 2.
-
Ari Koivunen on yks niistä söpöistä idols kasvoista,täys pelle joka ei osaa muuta ku laulaa.
- 3.
-
Nimenomaan tuossahan juuri puhuttiin niistä söpöistä idolinaamoista ja sitähän Arimme on parhaimmillaan.:)

