Plaza

Kaista

Kotiteollisuus: Sotakoira (****)

20.8.2008

Tribuuttilevyjä on viime vuosina alettu laatia ehkä vähän jo liiankin monelle artistille. On Leeviä, Sielun veljiä, Jukka Virtasta, Popedaa, Tapio Rautavaaraa ja pian Dingoakin, uhkailevat. Harvempi bändi kuitenkaan itse julkaisee kokonaista albumia, jolla versioisi kollegoidensa kappaleita. Kotiteollisuus on moiseen puuhaan kuitenkin ryhtynyt. Bändi nauhoitti kesällä studioalbumin verran Suomi-rockin klassikoita, ja vastoin ennakkoluuloja, Sotakoira-niminen lopputulos toimii erittäin hyvin.

Kotiteollisuuden viimeisimmät levyt ovat olleet tuttuja polkuja tallaavia järkäleitä, joten nopeasti nauhoitettu ja muutenkin rennolla asenteella koostettu Sotakoira on kepeästi yhtyeen mielenkiintoisin julkaisu neljään vuoteen. Tämäkään albumi ei tarjoa Kotiteollisuudesta kovin uusia puolia tai suuria yllätyksiä, mutta levy on hauska. Kotiteollisuus on niin maneeriensa vanki, että heti kun bändi tekee jotain totutusta poikkeavaa, kuuntelee sitä väistämättä ilolla. Tuottajanero Mikko ”kamera” Karmila ja Kaarle ”Kalle” Viikate viimeistelevät kitaroillaan Kotiteollisuuden lainabiisit hienosti silloin, kun trion sormet loppuvat kesken.

Sotakoiralle on viisaasti kelpuutettu tunnettuja, mutta ei suinkaan loppuunkulutettuja kappaleita. Joukossa on pari aika yllättävääkin biisivalintaa; Kotiteollisuus tekee Tavaramarkkinoiden Keväälle saman minkä PMMP muutama vuosi sitten Noitalinna huraan Pikkuveljelle. Bändi ottaa biisin haltuunsa, tekee siitä näköisensä ja tarjoilee vanhasta rallista ihan uusia puolia. Väliäkö sillä, jos joka sekunti ei osutakaan ihan nuottiin tai lyriikoissa ”pojat” on vaihdettu ”tytöiksi”. Kevät toimii jylhän kertosäkeensä ansiosta hyvin, eikä se suinkaan ole Sotakoiran onnistunein raita.

Terveiden käsien Pissaa ja paskaa on klassikkokappale, mutta paineista huolimatta KT onnistuu tekemään sille oikeutta vimmaisella versiollaan. Tämän herkän balladin lyriikathan ovat ihan legendaariset: ”Aina kun rakastun / suutelen persettäni / nielen kuseni / pissaa ja paskaa / pissaa ja paskaa”. Myös CMX:n slaavilaisralli Matti vedetään läpi lähes samalla raivolla kuin A. W. Yrjänä teki Tanssitauti-EP:llä 18 vuotta sitten. Sotakoiran huippuhetket koetaan kuitenkin Vaasankin veri vapisee-, Onnellinen perhe- ja Karhujen talo -biisien kohdalla. Viimeksi mainittu kuulostaa ihan siltä kuin Hynynen vierailisi Sielun veljien keikalla, vaikka Kari Peitsamon raitahan tässä tietysti on kyseessä.

Kotiteollisuutta on ehditty moneen kertaan herjata 2000-luvun Popedaksi, mutta se on Sotakoiran jälkeen vähän tylysti sanottu. Kotiteollisuudesta kun on vallan mainiosti myös 2000-luvun Juliet Jonesin Sydämeksi, Ne Luumäiksi ja Kollaa kestääksi.

http://plaza.fi/s/f/editor/images/kaista4tahti.png

 

PlusMiinusNolla

+ Pirteä välityö
+ Hyvin valitut biisit
- Sovitukseen olisi kaivannut hivenen verran enemmän rohkeutta
- Kotiteollisuuden Matti on 3 sekuntia lyhyempi kuin CMX:n  

 

Tatu Junni

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Keskusteluja aiheesta
Hiipuneet nuoret suomalaiset pop/rock artistit (18.11.2008, Muropaketti)
Mites nuo pissaleikit? (01.10.2008, Ellit, seksi)
Popeda - Täydelliset miehet lavalla (27.08.2008, Tv)
Mikä biisi (01.07.2008, Ellit, kulttuuri ja viihde)
HIMin Emerson Burton revittelee suomirocklevyllä (26.05.2008, Kaista)
1.

Kotiteollisuus on löysää paskaa, hyny yks tolloimmista.

2.

Kiva levy and!

3.

Hynynen on kuningas!!!PRKL.

4.

Kovaa kamaa!!! GO FOR IT!!!

5.

Tayttä paskaa. Ihan oikeasti. Sitä itseään. Siis kamala ja turha julkaisu.

Tämä mikä piti sanoa tuli vahingossa tuonne Happoradion kohtaan. Ei Ei kyllä happoradio menettelee mutta TÄMÄ ON äijäpaskaa.

6.

kotiteollisuuden tunnistaa heti eka särösävelistä!Hyvä levy, jaksaa kuunnella monta kertaa peräkkäin ahdistumatta, toisin kuin joitakin KT:n tuotoksia. Tää fanittaa hyndee…

7.

Kaarle ”Kalle” Viikate
Tämähän oli vitsi, olihan?

8.

vanhat levyt ovat sentään olleet huippu kamaa, mutta nyt haukkasi paskaa ja todella syvältä. toivoittavasti seuraava levy olisi parempi.

Pisteet: **/***** (korkeintaan, ennenmin yksi tähti)

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös