Backyard Babies - Backyard Babies (****)
21.8.2008
Backyard Babies nousi ruotsalaisen katurockin raskaaseen sarjaan yli kymmenen vuotta sitten levyllä Total 13. Kun menestyksen pato oli aukaistu, bändi kurotti kohti mainstream-suosion portteja keventämällä soundiaan, mutta kapsahti lopulta tylsän hard-rokkailun limboon. Tämä tapahtui viimeistään kaksi vuotta sitten julkaistulla kiekolla People Like People Like People Like Us.
Heikosta levystä huolimatta bändi soitti kuitenkin edelleen väkeviä keikkoja, joten täysin menetetystä tapauksesta ei voitu puhua. Uuden levyn äänityspuuhat aloitettiin nollapisteestä, ja albumin nimeksi päätettiin laittaa jo alkuvaiheessa yksinkertaisesti Backyard Babies. Kuinkas ollakaan, suomalaisen Spinefarmin kautta julkaistu levy palauttaa uskon tähän riemulliseen rockbändiin.
Total 13:n aikainen nihilistinen hurmos on jäänyt 90-luvulle, mutta musiikillinen kiihkeys on saatu takaisin. Nyt Backyard Babies on poiminut viimeisen kymmenen vuoden aikana julkaisemiensa levyjen parhaita puolia yhteen pakettiin. Levyn tähtihetkiä ovat kuorohuutokertosäkeen ja Gunnari-fiilistelyn yhdistävä Degerated. Nomadic on puolestaan loppukesän tarttuvinta punkpoppia, ja Zoe Is A Weirdo puolestaan pirteä menopala. Abandon-biisin haikea jenkkirokkaus voi aluksi pistää korvaan, mutta vähitellen kappaleen melodiat syöpyvät korvakäytäviin oikealla tavalla.
Valtaosa materiaalista on tuttuun tapaan rockin peruskaavoilla puikkelehtivaa kolmisointukaahausta, joskin riffejä on tällä kertaa tavallista enemmän. Kliseiden taitava niputtaminen toimivaksi musisoinniksi onnistuu ruotsin resupekoilta, mutta täydellisen levyn tekeminen edellyttäisi astetta kunnianhimoisempia kappaleita, tai pientä musiikillista uudistumista. Uusi levy on kuitenkin erinomainen todiste siitä, että Backyard Babies ei sittenkään kuulu eilisen päivän rockpartioon.
![]()
PlusMiinusNolla
+ 40 minuuttia kiihkeää rock’n’rollia
- Back On The Juice-kappale on ehkä jo liian lähellä Social Distortionin tuotantoa
+ Backyard Babies onnistui nousemaan jaloilleen levyrintamalla
Lue Backyard Babiesin haastattelu:
Idols ajoi Backyard Babiesin kriisiin
Akseli Heikkilä
- Keskusteluja aiheesta
- Tiedostojen palautus pavelut - luotettavuus ? (11.11.2008, Muropaketti)
- Dingo-fanit huomio! (14.08.2008, Ellit, kulttuuri ja viihde)
- Voita Ari liput Koivusen yksityiskeikalle… (27.05.2008, Kaista)
- Diablo (24.05.2008, Kaista)
- AC/DC:ltä uusi levy 2008! (20.04.2008, Kaista)

