Plaza

Kaista

Rautamies haukkui Batmanin

16.8.2008

iron manTuore Batman-elokuva on kerännyt kiitosta kriitikoilta ja katsojiakin on riittänyt ennätysmäisen paljon. Jopa Suomessa, jossa supersankarielokuvat eivät menesty yhtä hyvin kuin USA:ssa, Yön ritari on vuoden 3. katsotuin elokuva 200 000 katsojallaan. Mutta kaikkia ei Batman miellytä. Esimerkiksi Iron Mania näytellyt Robert Downey Jr lyttää elokuvan täysin tuoreessa haastattelussaan.

MovieHole.net-elokuvasivuston haastattelussa Downey Jr:ltä kysyttiin hiljattain mielipidettä Yön ritarista, eikä näyttelijä juurikaan kommenttejaan kaunistellut. Hyvin menestynyttä Iron Man -supersankariseikkailua tähdittänyt Downey Jr totesi, ettei ymmärtänyt elokuvaa, vaikka ohjaaja Christopher Nolanin edellistä elokuvaa, The Prestigea, rakastikin.

Miehen puheista voidaan kuitenkin havaita myös uskollisuutta Iron Man -elokuvan julkaisseen Marvel-sarjakuvajätin suuntaan. Batman on DC Comicsin hahmo, ja sarjakuvakustantamot ovat jo vuosikymmeniä olleet leikkimielisesti vihamiehiä keskenään.

”Yön ritari on selvästi elokuva, jonka ymmärtääkseen tarvitsee olla collegen käynyt. Tiedättekö mitä? V—uun DC Comics! Siinä minun kommenttini!”, Downey Jr totesi.

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Keskusteluja aiheesta
Saw V -elokuva (25.10.2008, Ajassa)
en saa elokuviin tekstiä näkymään (24.10.2008, Ellit, koti)
Lasten Batman -neuleelle ohjetta? (14.10.2008, Ellit, käsityöt)
Batman - paluu (16.08.2008, Tv)
Uusi Batman - vuoden paras leffa? (26.07.2008, Ellit, kulttuuri ja viihde)
1.

iron man on surkea

2.

Marvelin porukka varmasti käskenyt sanomaan noin.

3.

Hieno kommentti :) Mutta ei kai se tuon lausunnon perusteella haukkunut elokuvaa.

4.

Iron Man oli hyvä elokuva samoin The Dark Knight. Näyttelijöillä olkoot mielipiteeseensä vapaus ilman, että me normaalit pulliaiset tuomitsisimme ”yhtiöiden nukeksi” :)

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös