Plaza

Kaista

Yön ritari (*****)

22.7.2008

Ohjaaja Christopher Nolan palautti vuonna 2005 Batmanin valkokankaalle kuminänneistä, neonväreistä ja yli-ikäisistä ihmepojista riisuttuna versiona. Tuloksena oli Batman Begins, yksi kaikkien aikojen parhaista ja menestyneimmistä sarjakuviin pohjautuvista elokuvista. Jatko-osa oli vääjäämätön, ja niinpä kolme vuotta myöhemmin tarina jatkuu Yön ritarilla, joka onnistuu lyömään laudalta jopa edeltäjänsä.

Sarjakuvafilmatisointien teemat on yleensä helppo tiivistää yhteen lauseeseen. Spider-Manin opetus oli ”suuri valta tuo suuren vastuun” kun taas X-Men saarnasi erilaisuuden hyväksymisen puolesta. Nämä teesit olivat toki hyviä, mutta suoraan sanoen aika lapsellisia. Vähän kuin Disneyn animaatiosta lainattuja ismejä, joita hakattiin katsojan päähän koko elokuvan ajan. Yön ritari on toista maata. Sen teemoja ovat mm. anarkismi, korruptio, sankaruuden idea, lain ja moraalin ristiriita, hulluuden loogisuus sekä järjen voitto tunteista. Jos lause ei olisi niin tökerö, voisi Yön ritarin mainoslause olla ”munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia!”. Sävyltään Yön ritari on synkkä, pessimistinen ja lähes nihilistinen. Siinä jopa voittaessaan sankarit häviävät. Onnellisesta lopusta ei ole tietoakaan. Kyseessä ei siis ole ihan perinteinen supersankarielokuva.

Itseasiassa Yön ritari ei ole supersankarielokuva lainkaan, ei ainakaan sanan perinteisessä merkityksessä. Edeltäjänsä Batman Beginsin tavoin se kertoo piinatusta miehestä, joka ei halua olla sankari, mutta ei saa rauhaa demoneiltaan, jos ei kohtaa painajaisiaan yöstä toiseen. Christopher Nolanin Batman on pakkomielteinen sosiopaatti, joka kuitenkin pyrkii tekemään hyviä tekoja. Joillekin Batman on sankari, symboli ja muistutus toivosta, kun taas toiset näkevät hänet pelkkänä naamioituneena rikollisena. Mutta kuten Batman Frank Millerin Yön ritarin paluu -sarjakuvassa itseään kuvailee: ”Tietysti me olemme rikollisia. Me olemme aina olleet rikollisia. Meidän täytyy olla rikollisia”. Myös Nolanin Batman jättäytyy vapaaehtoisesti yhteiskunnan ulkopuolelle, koska vain sieltä käsin hänellä on mahdollisuus toimia omien sääntöjensä ja moraalikoodiensa mukaan. Suojella viattomia parhaaksi katsomallaan tavalla. Olla sankari, joka ei pelkää liata käsiään - yön ritari.

Nimestään huolimatta Yön ritari ei keskity pelkästään Batmaniin. Tarinan pääosaan nousee Aaron Eckhartin esittämän Harvey Dentin kohtalo. Dent on Gothamin uusi piirisyyttäjä, uuden toivon symboli, joka haluaa siivota Gothamin rikollisuudesta ja korruptoituneista poliiseista. Batmanille ja Bruce Waynelle (Christian Bale) Dent on tärkeä, koska jos syyttäjä onnistuu yhdessä rikospoliisi Jim Gordonin (Gary Oldman) kanssa tavoitteessaan, siunaantuu Waynelle mahdollisuus jättää Batman taakseen. Mahdollisuus aloittaa normaali elämä nuoruuden ihastuksensa Rachel Dawesin kanssa. Hetken aikaa kaikki näyttääkin lupaavalta, mutta sitten valkokankaalle marssii Heath Ledgerin Jokeri, ja pilvilinnat satavat verenä Gothamin kaduille.

Vaikka Aaron Eckhart tekee elämänsä roolin Harvey Dentinä ja Christian Bale jatkaa Batman Beginsistä tuttua laatutyötä elokuvan nimiosassa, on Yön ritarin todellinen valttikortti kuitenkin Heath Ledgerin esittämä mielipuoli. Moni kuvitteli, ettei Ritarin tarinan ja Casanovan kiiltokuvapoju voisi päihittää Jack Nicholsonin roolisuoritusta Tim Burtonin ensimmäisessä lepakkoelokuvassa (Batman, 1989), mutta Yön ritarin nähtyään ymmärtää vertailun täysin turhaksi. Uusi Jokeri on maaninen tappaja, arvaamaton anarkisti ja yhden miehen Al-Qaida, joka jättää Nicholsonin klovnin varjoonsa jo ensimmäisen kohtauksensa myötä. Brokeback Mountainissa lahjansa paljastanut Ledger tekee uskomattoman hienon roolisuorituksen tanssien hulluuden ja nerokkuuden rajalla, eikä mies sorru ylilyönteihin, vaikka hahmo sen sallisikin. Oscar-ehdokaspuheet eivät ole pelkkää markkinointihypeä. Viimeistään poliisiaseman kuulusteluhuoneeseen sijoittuvassa kohtauksessa Ledger vakuuttaa katsojan kyvyistään.

Jack Nicholson valittiin Jokerin rooliin maneeriensa takia, ja niitä hän toisti koko elokuvan ajan taidokkaasti. Ledger kuitenkin esittelee Jokerina itsestään puolia, jollaisia hänestä ei koskaan olisi uskonut löytyvän. Näyttelijän ennenaikaisen menehtymisen valossa tämä on melkein surullista. Muista näyttelijöistä erityismaininnan ansaitsevat tasaisen laadukkaat senioritähdet Morgan Freeman ja Michael Caine sekä Maggie Gyllenhaal, joka on tuhat kertaa parempi valinta Rachel Dawesin rooliin kuin rouva Tom Cruiseksi taantunut Katie Holmes.

Heath Ledgerin kuolema on lyönyt Yön ritariin kalmankatkuisen leiman, vaan synkkä se on sisällöltäänkin. Tunnelma on kuin sarjamurhaajaelokuvasta. Ihmishenki on halpa ja sankareista puhtoisimmatkin sotkevat sotisopansa. Burtonin synkäksi tituleerattu Batman - Paluu on Yön ritarin rinnalla aurinkoinen kesäpäivä Linnanmäellä. Yön ritarin ääressä on helppo unohtaa katselevansa supersankarielokuvaa. Poliittiset juonenkäänteet, ihmismielen kuvaus, kolmiodraama, kuiva huumori, erinomaiset näyttelijäsuoritukset ja intensiivinen kameratyöskentely pitävät katsojan niin tiukasti otteessaan, että räjähdykset, erikoistehosteet ja lepakkopuku jäävät sivuosiin. Yön ritari miellyttänee jopa niitä, jotka eivät Batman Beginsistä pitäneet. Sen verran ryhdikkään kokonaisuuden on Christopher Nolan kumppaneineen loihtinut kokoon.

Yön ritari on hieman liian pitkä, Jokerin viimeinen kohtaus olisi kaivannut vähän lisää lihaa luidensa ympärille ja muitakin pikku viilauksia olisi voitu tehdä. Tästä huolimatta kyseessä on kaikkien aikojen paras Batman-filmatisointi ja yksi kuluvan vuoden parhaista elokuvista.

 

kaista

PlusMiinusNolla

+ Välttää viittasankarielokuvien sudenkuopat lähes täydellisesti
+ Vahva näyttelijäkaarti - jopa sivuosat on täytetty alan kärkiosaajilla
+ Toiminta on näyttävää ja sitä on paljon. Silti elokuvan sisällön muodostaa juoni.

Yön ritari (The Dark Knight)

Ohjaus: Christopher Nolan.

Käsikirjoitus: Jonathan Nolan ja Christopher Nolan.

Pääosissa: Christian Bale (Batman), Heath Ledger (Jokeri), Aaron Eckhart (Harvey Dent), Maggie Gyllenhaal (Rachel Dawes), Gary Oldman (Jim Gordon), Michael Caine (Alfred), Morgan Freeman (Lucius Fox).

USA 2008

Tatu Junni

Lähetä linkki sähköpostilla

1.

Täysin samaa mieltä. Uskomattoman hieno ja synkkä elokuva. Heathia ei vaan voi kehua liikaa!

2.

5 tähteä :O VOi olla katsomisen arvoinenkin!

3.

jokeri jyrää leffoissa kuin myös kaukalossa! :)

4.

Jep samaa mieltä Jokeri fani :):n kanssa!!! Pakko kattoo

5.

5 tähteä!?! Ja mä kun meinasin skipata koko leffan! No ei kai oo muuta vaihtoehtoa ku käydä katsomassa… Ja asiasta kukkaruukkuun eli lätkään: JYP on paras!! XD Sinkku <3

6.

niiipä mite voi saaha 5 tähtee kysympähä vaan en oo ite kyl nähny mut ehkä käyn tai sitte enxD

7.

5 tähteä?????????!!!!!!!! Vois käyvä kattoon : DD päivän prinsessalle tiedoksi että kyllä Kärpät jyrää :DDD

8.

kyl on varmaan hyvä leffa…pakko mennä kattoo

9.

heath tekee tässä elokuvassa uskomattoman suorituksen… harmillista että se jäi myös viimeiseksi. viisi tähteä ei ole ollenkaan liioiteltu, vaan elokuva todellakin ansaitsee ne kaikki. kaikkien, myös sellaisten jotka eivät batmanista niin välitä, kannattaa leffa katsoa… ei varmasti kaduta!!

10.

5 Tähteä!!!! Tämä elokuva on fantastisen hyvä ja paras.Synkkyyttä ei kuitenkaan puutu varsinkaan kun Jokerikin on paljon parempi kuin näissä 60-luvun Batmaneissä!

11.

Tässä on kuitenkin kadotettu 60 luvun batmanien idea, eli supersankari ironia.
Näitä nykyajan sarjakuvasankarielokuvia tehdään ihan turhan tosikko periaatteella.

Edellinen oli ihan perseestä, toivottavasti tämä on parempi ja tappelukohtauksetkin kuvattu kunnolla.

12.

Lukuunottamatta vihoviimeistä tekstinpätkää, eli kahta viimeistä lausetta, on koko arvostelu melkoista nostatusta. Pakko se on silti uskoa, sen verran laadukas tekele saattaa hyvinkin olla.

Itse asiassa, ”Itseasiassa” on muuten ”itse asiassa”.

13.

ja eiku kattomaan tätä on odotettu ja pitkään

14.

Elokuva-arvostelu on kriitikon tai toimittajan subjektiivinen mielipide, joka tehdään mainostamismielessä. Minusta elokuva-arvostelut ovat usein pelkkää tuubaa. Tuokin elokuva on tavallinen toimintaelokuva, jolla ei ole sen kummempaa kestävyyttä. Kerran, kun näkee, ei todennäköisesti toista kertaa katso.

15.

tuubaa, onneksi olkoon, olet tämän viikon pahin idiootti. Meidän kaikkien mielestä.

16.

Oli tosi hyvin näytelty se Jokeri. Paras supersankarileffa mitä on tehty tähän mennessä. Voisin kyllä katsoa toisenkin kerran.

17.

jeee bätmään on best ja jokru kanssa -riina 12-
eikä sitä saa mollata.. niinku ei ketään

18.

tehdänkö myös yön ritari dubaduks?

19.

yön ritarii ei missään nimessä dubata

20.

JESS!! Tiesin aina et jos Batman Beginsille tehtäis jatko-osa, se ois oletettavasti parempi ku edeltäjänsä, ja se et Kaistalt tulee 5 tähtee on jo kova juttu, ku musta Kaista on aika rankka näitte leffoije suhtee, jote tää on PAKKO mennä kattoo leffateatterii, mut ensin täytyy kans nähää Narinan jatko-osa, ja sit tää, pidin Batman Beginsist, mut Heath Ledgerin Joker, Christian Balen Batman ja Gary Oldmanin Jim Gordon ja Morgan Freeman ja Michael Cane tekee täst leffast iha unohtumattoman!!!

21.

Batman oli mielipuoli hyppäs katolta ja kuoli. BATMAAN!

Ihan hyvä elokuva varmaan jos saanu viis pojoo

22.

Hienoin arvostelu Kaistalla pitkään aikaan!

23.

Mutta ulkonäöllisesti originelli Jokeri oli mielestäni tyylikkäämpi…

24.

Uusi jokeri on masokisti :D

25.

Mitäs tästä eteen päin? Nuoret Hollywood tähdet rupeavat käyttämään aineita, jotta saisi hyvän roolisuorituksen tehtyä?

26.

Robin piti hautajaiset, kutsui sinne kaikki naiset. BATMAAN!

27.

Olen saattanut hypen voimalla itseni sellaiseen tilaan, että viisi tähteä on syytä olla oikea skore, tai pettymys aiheuttaa itsesyttymisen.

28.

Edellinen Batman oli jo sen verran hyvä että tämä on kanssa pakko ziikata leffateatterissa. Etenkin pidän tosta uudistuneesta Bat-mobiilista. :D Kunnon panssarivaunu viritelmä. Paljon uskottavamman ja coolimman näköinen kuin se aikaisempi versio. Tollasen kaaran kyytiin kun pääsis niin…. JIIHAA!!! Hyvä että Nolan päätti uudistaa vähän muottia. Maltan tuskin odottaa seuraavaan viikkoon jolloin käyn katsomassa tämän ohjaajan uusimman helmen.

29.

kylä ihmiset keksii mutta olis hyvä elokuva kuten batman loppu

30.

Oli muuten aika hyvä leffa, et 5 tähtee oli iha ansaittu. Ledgerin jokeriki oli nyt sillee paljon aidomman olonen ja elokuva beginssin lailla PALJON todempi, mit muut bätmänit!!

31.

Jos ette ole vielä nähneet niin menkää katsomaan Aivan mahtava elokuva ja Heath Ledger on roolissaan uskomaton. Juoni on monipolvinen ja nerokas. Itse ajattelin mennä katsomaan leffan vielä uudestaan, sillä se on loistava ajatustenherättäjä - ei pelkkää massaviihdettä. Kesän, ellei koko vuoden, paras elokuva!

32.

Itseasiassa tämä on kaikkien aikojen parhaimmaksi rankattu elokuva koko maailmassa kun kaikki arvostelut lasketaan yhteen… joten todellakin katsomisen arvoinen elokuva!

33.

urpo, ei toisen kuolema oo naurun asia…!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! heath teki uskomattoman roolisuorituksen tässä leffassa ja on todellakin ansainnut kaikki kehut mitä on sanottu… jos ei oo mitään hyvää sanottavaa nii ei tarvi alkaa mitään kirjotteleen!!!!

34.

samaa mieltä äskeisen kaa..

35.

Mahtava elokuva !!!! Harmi vaan että samantyylistä jokeriä ei ehkä nähä.

36.

niimpä… jokeri oli uskomaton. varmasti ois tullu heath ledgerille oscar tosta suorituksesta..

37.

Totta viekoon Heath veti kyllä aika mahtavan viimesen roolin! :D Nauroin monta kertaa halkeamis pisteessä Jokerin sairaille tempauksille. Hahmo oli parasta koko elokuvassa ja siksi minua surettaakin ettei Jokerin sairasta mieltä käsitelty Heath Ledgerin tulkitsemana enempää elokuvassa kuin se, noh, mitä nyt käsiteltiin. Vaikka olenkin action friikki, niin kerrankin olisin ollut iloinen jos toiminnan sijaan olisi tässä lehvassa keskitytty enemmän yhteen hahmoon kuin virilelty typerän lyhyitä pikkunovelli kertomuksia tusinasta hahmosta, jotka jäivät aika ohueiksi. Voi Ledger, miksi nyt menit kuolemaan!? Noniin. Tämä menee sekavaksi. Leffa oli loistava tuota yhtä ärsyttävää asiaa lukuun ottamatta joka koski noita liian monen hahmon ympäämistä leffaan. Sen takia vain neljä tähteä jotka jokainen on omistettu Ledgerin muistolle.

Seuraavaksi vielä pieni hauska kohta leffasta, eli
*Spoileria* luvassa, joten leffaa näkemättömät varokaa. Teidän on saatava kokea se itse.

—–Alkaa———-

Vartita: ”What do you want?!”

*Hiljainen hetki*

Jokeri: ”A Phone call.”

Ei hemmetti kun repesin tossa kohtaa! xD

38.

ihan paska leffa.liian monimutkainen juoni, ei voinut ymmärtää. hirveää taidehomoilua. hyi yök!!!!!!! ja liian vähän verta ja väkivaltaa, mis oli toiminta. ei siis niinku tajuu.

39.

yön ritari todellakin rikkoo ennätyksiä!en itse mitenkään pidä supersankarileffoista,mutta tätä ei tarvitse välttämättä edes laskea sellaiseksi.onneksi pääsi ennakkonäytökseen!!!
Harmi on,että Heath Ledger kuoli juuri kun oli uransa huipulla!
No me kaikki varmaan ajattelemme mielessämme:”miksi”?
än sulki isensä kuudeksi viikoksi hotellihuoneeseen ja harjoitteli siellä jokerin vartalonliikkeitä sekä kehitti ääntänsä ja luki sarjakuvalehtiä!Heti elokuvan jälkeen hän erakoitui perheestään ja kärsi mielenterveysongelmista!aika karua!
mutta s on totuus..ja sitäkään ei vielä tiedetä,tappoiko heath itsensä vai surmattiinko hänet!
olen varma siitä että hän kärsi koska joutui olemaan niin kaukana pienestä tyttärestään.Elokuva on paras ikinä tehty batman elokuva.JoKeri kohdat parhaita!
WHY SO SERIOUS?

40.

i”i wan't my phone call,i want it, i want it….i want my phone call…”


http://www.youtube.com/user/Justiina1992

41.

en oo käyny kattoo, pitäiskö? :O PS. Blues Rules!!!

42.

Vähän harmittaa että tätä leffaa oli kehuttu niin paljon että odotukset oli superkorkealla,pieni pettymys oli,mutta kuitenkin ihan täyden viiden tähden elokuva..Heath oli loistava jokerina eikä minun arvioon vaikuta yhtään hänen kuolemansa..batman oli elokuvassa aika sivuosassa,mutta senhän takia elokuvan nimi ei olekkaan batman vaan dark knight. ei mennyt lippurahat hukkaan =)

43.

Taas ihmisiä jotka tietää näköjään asioista tosi paljon..”vieläkään ei tiedetä tappoiko Heat itsensä vai tappoiko joku hänet”?? huh!!! jos vaikka lukisit lehtiä tai ottaisit selvää…Heatin kuolinsyy TAHATON lääkkeiden yliannostus.Kaiken lisäksi Heath oli kärsinyt mielenterveysongelmista useita vuosia kaveri ei meinaan mitenkään julkisuudesta nauttinut se,ahdisti häntä.

44.

Mulle tosi suuri pettymys. Kävin kattomassa teatterissa ja rahat meni ihan turhaan ajan haaskaukseen. Liian pitkä leffa, jonka juonessa ei ollut tarttumapintaa, mitä siinä luvattiin olevan. Kaksi tähteä.

45.

Juoni oli ohut, henkilöhahmot tyhjiä, elokuvakerronta ala-arvoista, liian pitkä kesto, saippuaoopperamaista dialogia, batmanilla koko ajan hassu flunssa-örinä, yritetty tuoda realismia mukaan pintapuolisesti mutta viety sitä pois juonen kannalta tärkeistä kohdista, sekavaa, onttoa, typerää, huonoa. Näin vähän olen pitänyt mistään elokuvasta pitkään aikaan. Yksi tähti.

46.

Hyvä leffa. Aika turha aihe taas kerran tää kommentointi mutta…

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös