Lean loki
”Suunnittelen työkseni neulemalleja Modaan, mutta olen myös innokas käsitöiden harrastaja! Useimmiten kädentaitoja tulee kyllä harjoitettua työhön liittyvissä projekteissa, mutta tekemisen ilo on silti sama. Työni kautta toivon suomalaisten käsityöperinteen pysyvän elinvoimaisena ja innostavana.”
Lea tarjoaa blogissaan viikoittain uusia ideoita neulomiseen. Tule mukaan kertomaan idoita ja kommentoimaan Lean kirjoituksia. Eipä muuta kuin puikot valmiiksi ja neulomaan!
Luovaa muotoilua
30.9.2008
Lea
Syksyn 5/08 Modassa on tarjolla monta erilaista baskerimallia. Baskeri on tavallista pipoa pukevampi vaihtoehto ja antaa samalla asukokonaisuuteen naisellisuutta ja kantajalleen ripauksen lisää persoonallisuutta. Modan 5/08 kannessa on helppotekoinen lätsäbaskeri (malli 1), joka valmistuu myös hetkessä. Sivulla 38 on joustinneuleinen baskeri (malli 18), jonka tekeminen ei varmaankaan tuota ongelmia, sillä siinä nurjilla osuuksilla aluksi lisätään ja lopuksi kavennetaan. Liilasävyinen baskerimalli nro 2 (s.14) piristää taas mukavasti syksyn muodikkaita harmaita.
Pehmoisia pintoja syksyyn
16.9.2008
Syksyn 5/08 Modassa ideat maailmalta osiossa Sanna Vatanen kirjoittaa, että neuleissa on nyt pehmeitä pintoja ja muhkeita linjoja. Musta-valko-harmaat on monen suunnittelijan suosima väriyhdistelmä. Jopa värikkäistä vaatteistaan tunnettu japanilainen suunnittelija Kenzo on ihastunut syksyn harmaisiin ja sukeltanut siinä samalla neulosrakenteiden ihmeelliseen maailmaan. Lopputuloksena on syntynyt runsaan kauniita ja veistoksellisia neuleita (s.10 -11).
Valoa ja väriä kohden
8.3.2008
Olen aina pitänyt neulomista ekologisena harrastuksena, sillä tuotteita ei tehdä kertakäyttömielessä ja niiden tekemisessä ei tarvita kuin näppivoimaa. Sen sijaan lankojen materiaalit ja valmistustavat tuovat esille ekologiset kysymykset. Oletteko te miettineet harrastuksenne ekologisuutta?
Modasta ja vähän muustakin
23.1.2008
Tämä vuosi 2008 on hurahtanut jo pitkälle! Moda 1/08 on jo aikaa ollut tilaajilla ja kiireisimmät ovat kenties jo ehtineet saada valmista aikaan. Tule lukemaan Lean neuleblogia!
Hyvää joulua kaikille!
22.12.2007
Modan alkuvuoden numeroiden valmistelut ovat jo pitkällä. Täytyy ollakin, sillä ensimmäinen numero ilmestyy ennen vuodenvaihdetta.
Pipot päähän
24.11.2007
Kaikenlaiset päähineet, pipot, baskerit ja muut myssyt ovat nyt tarpeen ulkona, sillä kylmä viima puskee vastaan ja muistuttaa tulevasta talvesta. Ehdit vielä hyvin neuloa itsellesi omanlaisesi päähineen.
Pariisin terveisiä
30.10.2007
Lea
”Kävin pikavisiitillä Pariisissa tapaamassa serkkutyttöäni ja samalla tutustuin sikäläiseen neuleantiin, joka oli ilahduttavan runsasta. Se kuvastaa neuleiden suosiota tämän syksyn muodissa.” Tule lukemaan Lean Pariisin terkut kuvineen!
Päivän taidepläjäys
15.10.2007
Lea
Oletteko te tehneet hassunhauskoja turhia tai tarpeellisia ”töitä” neulomalla tai virkkaamalla? Niiden kuvia olisi hauska alkaa keräämään jonnekin! Kivaa, kun jotkut jaksavat olla aktiivisia huvittaakseen ja ilahduttaakseen meitä töillään.
Hattujen viemää
29.9.2007
”Nykyajan nainen on rohkea, kun uskaltaa koristautua hattuun myös sisätiloissa. Pitkä matka ollaan tultu 1800-luvulta, jolloin hattua käytettiin niin sisällä kuin ulkonakin ja vielä vaihdettiin monta kertaa päivässä.” Lean lokissa ollaan hattujen vieminä!
Varpaita paleltaa, villasukat esille.
8.9.2007
Lea
Syksy on energistä ja tarmokasta käsitöiden parasta aikaa. Taitaa voittaa kaikki muut vuodenajat, sillä syksyllä lankaa myydään eniten. Johtuneeko siitä, että Ihmiset suuntaavat taas kulkunsa kohti sisätiloja ja tutut kädentaidot huutavat tekemistä. Kivahan se on saada jotakin uutta ja lämmintä päälle, tuleehan se talvikin sieltä aikanaan.
Tervetuloa elokuu!
19.8.2007
Lea
Lea toivottaa taas kaikki käsityön ystävät tervetulleiksi blogiinsa. Vaikkei kesän käsityösaldo muodostunut järin suureksi, kertoo Lea kuitenkin kesän helmistä!
Hyvää kesää kaikille!
28.6.2007
Juhannusruusujen kukkiessa Lea haluaa lokissaan toivottaa kaikille hyvää ja rentouttavaa kesää! Jos kaipaat lomallasi mukavaa ja pientä ajanvietettä itsellesi, Lea antaa hauskoja neulomisvinkkejä! Neulo itsellesi vaikka kesäinen poncho taikka söpö pehmolelu!
Kesäneuleet työn alle
2.6.2007
Lea
Edellisessä kirjoituksessa Lea kuvaili neuleen matkaa suunnittelijan pöydältä toteutukseen. Tällä kertaa Lea kertoo vaatesuunnittelijan ja neulesuunnittelijan työn eroista. Esittelyssä kesäinen bolero.
Neulesuunnittelijan työ on kivaa!
20.5.2007
Lea
Ennen kuin neulemalli päätyy lehtien sivuille, sitä edeltää pitkä suunnitteluprosessi! Lea kertoo lokissaan miten kaikki oikein tapahtuu ja mitä kaikkea kuuluu suunnittelijan työhön!
Selvät ja somat kaaret
12.5.2007
Lea
Neulominen, virkkaaminen ja ompeleminenkin on jo sinällään ihan antoisaa ja kivaa tekemistä. Monelle valmiiksi tehdyt kappaleet voivat kuitenkin jäädä korin pohjalle makaamaan, sillä niiden kasaaminen ja viimeistely eivät enää tunnukaan niin antoisalta. Lea kertoo lokissaan vinkkinsä viimeistelyyn!
Mainio merkkilanka
5.5.2007
Spontaani neulominen on ihan kivaa! Kivuus loppuu siihen, kun valmiista kappaleesta pitäisi ottaa selvää, mitä on tullut tehtyä. Silloin taas kerran muistaa, että olisi ollut hyvä työn edetessä lisätä merkkilankoja. Mutta eihän sitä innostuksen huumassa niitä muista! Lue Lean vinkit merkkilangoista!
Muilta lainattua
23.4.2007
Lea
Monissa ulkomaisissa lehdissä on lähikuvina mielenkiintoisia mallineuleita ja useita neuleen viimeistelyniksejä. Jotkut niistä ovat niin monimutkaisia, että meikäläinenkin heittää välillä rukkaset nurkkaan. Näytän lokissani joitakin kuvapoimintoja, jotka voisi kiinnostaa myös teitä.
Lean kätevä kärkikavennus
18.4.2007
Lean neulomisvinkit jatkuvat! Tällä kertaa on vuorossa kärkikavennus, jolla saa kauniisti korostettua pintoja ja kuvioita. Tule kokeilemaan ja kertomaan miten itse teet kavennuksen. Ehkäpä kokematonkin innostuu neulomaan!
Hätähousun palmikko
13.4.2007
Palmikoiden neulomista arastellaan, sillä moni luulee sen olevan vaikeaa. Itse asiassa niiden tekeminen on mielestäni paljon helpompaa kuin voisi luulla! Tule katsomaan Lean kuvalliset ohjeet palmikon tekemiseen ja kertomaan myös oma tekniikkasi!
Jokainen neuloo tavallaan
5.4.2007
Lea
Neulekoulun kuvia ja ohjeita tutkiessani huomasin taas kerran, että silmukan neulomistapoja on monia. Jokainen neuloja saa kuitenkin oikean ja nurjan silmukan näyttämään samanlaiselta vaikka kuinka vimmatusti puikkoa ja kieputtaisi ja pyörittäisi. Oman neulomistapani olen oppinut äidiltäni. Siinä nurja silmukka tehdään nopeasti ja kätevästi. Niille, joille tapa ei ole tuttu, haluan sen kertoa!
Vanhemmat jutut arkistosta.