Sony tähtää 150 miljoonaan PS3:een
23.7.2008
Jouni
Sony Computer Entertainmentin toimitusjohtaja Kazuo Hirai visioi PlayStation 3:n tulevaisuutta jo miltei vuosikymmenen päähän. Hirai uskoo konsolin yltävän 150 miljoonan kappaleen myyntiin yhdeksän vuoden ikäisenä.
Hirai kertoi lennokkaista haaveistaan Financial Timesin haastattelussa.
”Mielestäni ei ole hauskaa vain jäljitellä PS2:n lukuja”, pohti Hirai.
”Haluan kokeilla, josko saisimme ylitettyä PS2:n luvut yhdeksän vuoden jälkeen. Miksi muuten olisimme tässä bisneksessä?”
Vuonna 1994 lanseerattu ensimmäinen PlayStation myi elinkaarensa aikana 102 miljoonaa konsolia. Vuoden 2000 alkupuolella ilmestynyt PlayStation 2 on toistaiseksi yltänyt yli 140 miljoonan myyntiin, kun PlayStation 3:n kokonaismyynti lipui maaliskuun lopussa 12,85 miljoonassa laitteessa.
Lisätietoja: Sony Targets 150 Million PS3 Sales.
Lue myös
Arvostelu: Singstar Summer Party (PS2)
Elektrolegenda Front 242 ensimmäistä kertaa Suomessa, keikka Alternative Partyllä
FlatOut-romuralli saapuu lopultakin PC:lle
Scream for me, hajoileva rauta
Wiikon Wanha: Jet Set Radio - graffitia ja skeittausta japanilaisessa hämypelissä
Jouni Mäki-Panula
- 1.
-
Dream on baby! Pikkusen taisi olla enemmän myyntiä PS2:lla suhteessa tässä vaiheessa jo.
- 2.
-
Onhan se hyvä että on tavoitteita.
Joko kaveri on aivan päissään heitellyt noita kommentteja, tai sitten Sonyllä tiedetään jotain mitä me ei tiedetä.7 vuoden päästä ollaan viisaampia
- 3.
-
Sonyn konsolien elinkaarethan ovat olleet pisimmät ja parhaiten myyneet. PS2 myy vieläkin :D Missä on Xbox ja Gamecube!?
- 4.
-
MPR: Xbox oli vain alustus 360:lle ja GC yksinkertaisesti floppi. Parhaitenhan nuo ovat tähän asti pärjänneet, mutta eipä ole kilpailuakaan ennen ollut, toisin kuin nyt…
Mielestäni aika surrealistinen tavoite, ellei sitten sony käytä kaikkia resursseja tahi myy sieluaan. Kuitenkin täytyy jopa kannattajienkin myöntää, että vaikka ihan hieno laite onkin, PS3 on epäonnistuinein tuotos playstation-sarjassa.
Itseasiassa kirjoitan tätä viestiä psp:llä, heh. - 5.
-
@1
http://vgchartz.com/hwlaunch.php?cons1=PS2®1=All&cons2=PS3®2=All&cons3=X360®3=All&weeks=156
- 6.
-
Miten te jaksatte? Itsellä on PS3, mutta ei kiinnosta vähääkään miten muilla konsoleilla menee. ”Omastakin” sony-puljusta ei ole mitään muuta väliä, kuin että pysyy kyllin hyvässä taloudellisessa kunnossa tuottaakseen kunnon pelejä.
- 7.
-
Ensinmäinen AITO M.A.G screeni http://blog.us.playstation.com/2008/07/22/first-look-at-mag/
- 8.
-
9 vuotta yhteensä? Microsoft tulee puskemaan ulos uuden konsolin 2-3 vuoden sisällä marras-joulukuussa. Call of Duty 4 ja GTA IV käyttävät jo kaiken mitä X360:stä saa irti, joten graafisesti ei parempaa ole 360:lle tulossa. Varsinkin GTA IV on paikoin erittäin hidas, enkä usko sen olevaan huonosti optimoitu. Puhtaana rautana X360 on halpaa paskakasa, vieläpä helvetin meluisa sellainen. Mutta sitten on ne pelit.
- 9.
-
8.
9 vuotta yhteensä? Microsoft tulee puskemaan ulos uuden konsolin 2-3 vuoden sisällä marras-joulukuussa. Call of Duty 4 ja GTA IV käyttävät jo kaiken mitä X360:stä saa irti, joten graafisesti ei parempaa ole 360:lle tulossa. Varsinkin GTA IV on paikoin erittäin hidas, enkä usko sen olevaan huonosti optimoitu. Puhtaana rautana X360 on halpaa paskakasa, vieläpä helvetin meluisa sellainen. Mutta sitten on ne pelit.23.7.2008 klo 14.27, Vida Gurra's ass (vierailija)”
I love your ass.
Totta puhut. - 10.
-
9: Niinpä niin.
XO:n rauta on kokonaisuutena sen 100 kertaa parempaa.
Siis, mitä helvetin ideaa sonylta tunkea 8 ytiminen cell, joka on pelikäytössä aivan turha ja kallis(prosessori ei muuten ole edes siihen tarkoitettu, todellakaan), ja vain 256 mt OIKEASTI käytettävää muistia, ja vielä todella surkean grafiikkayksikön konsoliinsa. Oikea pohjanoteeraus.
Että voidaan se kysymys raudasta unohtaa nyt rauhassa, varsinkin kun laitevikoja ei enää XO:lla esiinny.
Ja tosiaan, ne pelit. Ja verkkopalvelut. - 11.
-
9: Niinpä niin.
XO:n rauta on kokonaisuutena sen 100 kertaa parempaa.
Siis, mitä helvetin ideaa sonylta tunkea 8 ytiminen cell, joka on pelikäytössä aivan turha ja kallis(prosessori ei muuten ole edes siihen tarkoitettu, todellakaan), ja vain 256 mt OIKEASTI käytettävää muistia, ja vielä todella surkean grafiikkayksikön konsoliinsa. Oikea pohjanoteeraus.
Että voidaan se kysymys raudasta unohtaa nyt rauhassa, varsinkin kun laitevikoja ei enää XO:lla esiinny.
Ja tosiaan, ne pelit. Ja verkkopalvelut.23.7.2008 klo 14.50, joohanh”
Kannattaisikon sun lukea vähän enemmän Wikipediaa(lol) ennenkuin tulet nolaamaan ittesi, Xdrone?
- 12.

- 13.
-
Nolaamaan itseni?
Jospa sinä poika menisit ja opiskelisit vähän enemmän niin tajuaisit, että jo 2-ytimiset prossut ovat tällä hetkellä täysin tuhlausta pelikäytössä, ja cellin ryssitty design vielä tekee devaamisen helvetilliseksi touhuksi. Tämähän nähtiin nyt jo AitD:ssa.
Ja jos tajuaisit vielä oppia sen verran, että onhan ps3:lla teoriassa 512mb muistia, mutta tämä on vain maksimi. Itse vehjehän ei sitä edes hyödynnä.
JA kukahan tässä itseään nolaa, jos wikipediasta rupeat selittämään..
Viimeiseksi kieliasusi ja ”ei vittu oikeesti” antoi tosiaan oikein hyvän taustan kommentillesi, heh. Miten meikäläisestä tuntuu että sinulla ei ole mitään hajua näistä? - 14.
-
13.
Nolaamaan itseni?
Jospa sinä poika menisit ja opiskelisit vähän enemmän niin tajuaisit, että jo 2-ytimiset prossut ovat tällä hetkellä täysin tuhlausta pelikäytössä, ja cellin ryssitty design vielä tekee devaamisen helvetilliseksi touhuksi. Tämähän nähtiin nyt jo AitD:ssa.
Ja jos tajuaisit vielä oppia sen verran, että onhan ps3:lla teoriassa 512mb muistia, mutta tämä on vain maksimi. Itse vehjehän ei sitä edes hyödynnä.
JA kukahan tässä itseään nolaa, jos wikipediasta rupeat selittämään..
Viimeiseksi kieliasusi ja ”ei vittu oikeesti” antoi tosiaan oikein hyvän taustan kommentillesi, heh. Miten meikäläisestä tuntuu että sinulla ei ole mitään hajua näistä?23.7.2008 klo 16.56, joohanh”
http://talkplaystation.com/ps3s-ram-and-rsx-explained/
joohanh =OWNED - 15.
-
joonanhia ottaa aivoon:DD Tuo ”kaksiytiminen on hyödytön väite” ei muuten ole totta.
- 16.
-
”9: Niinpä niin.
XO:n rauta on kokonaisuutena sen 100 kertaa parempaa.
Siis, mitä helvetin ideaa sonylta tunkea 8 ytiminen cell, joka on pelikäytössä aivan turha ja kallis(prosessori ei muuten ole edes siihen tarkoitettu, todellakaan), ja vain 256 mt OIKEASTI käytettävää muistia, ja vielä todella surkean grafiikkayksikön konsoliinsa. Oikea pohjanoteeraus.
Että voidaan se kysymys raudasta unohtaa nyt rauhassa, varsinkin kun laitevikoja ei enää XO:lla esiinny.
Ja tosiaan, ne pelit. Ja verkkopalvelut.”
———————————————————————–
Luultavasti siksi,että ps3 tehot tyydyttävät vielä 10 vuoden elinajan loppu puolellakin,Xbox 360 viallisuus prosentti on vieläkin yli 10-20% kun taas ps3 alle 1-3%.Kyllä Pleikka 3 pelejä löytyy…Ja valitettavasti ps3 on enemmän yksinoikeuksia vieläkin Esim. Killzone,Resistance,Little big planet,Afrika,Tekken,Uncharted: Drake's Fortune ja sen tulevat osat,Ratchet and Clank pelit,God Of War 3,SOCOM: Confrontation,warhawk,grand turismo 5,Heavy Rain,Metal Gear Solid 4,Motor Storm,Home,MAG: Massive Action Game jne. - 17.
-
Ensiksi pyydän anteeksi virhettäni kaksiytimisistä prosessoreista, piti kirjoittaa ”yli”.
joohanh: OWNED? Päätit sitten ihan fanisivun linkittää.
Tokihan se täysi kapasiteetti on edelleen teoriassa käytössä, mutta ei sitä moni ohjelma osaa hyödyntää.
Esim. Haze(480p) on esimerkki tästä.
Mikäs minua ärsyttäisi? Sony-pomohan tässä vaan paukuttelee henkseleitään.
Vikaa nykyään max 6%
Lähetän XO:n yksinoikeuslistan seuraavassa, kun ei sellainen raamattu mun puhelimeen tällä kertaa mahdu(selaan kännykällä). - 18.
-
Halo 3
Gears of War
Gears of War 2
Project Gotham Racing 3
Project Gotham Racing 4
Halo Wars
Banjo&Kazoozie: Nuts&Bolts
Viva pinata
Viva pinata 2
Fable
Fable 2
Crackdown
GTA:n lisärit
Perfect Dark Zero
Ninja Gaiden 2
Forza Motorsport
Forza Motorsport 2
Final Fantasy XII
Tuleva Halo
Väsyttää nyt niin älyttömästi että en jaksa kirjoittaa enää tätä loputonta listaa…
Sen voin sanoa, että voitte pitää Killzonen(miten mutu että tulee failaamaan), LBP:n, Warhawkin, MGS4:n ja nämä muut erinomaiset pelinne. - 19.
-
Ninja Gaiden 2 native resolution only 585P
- 20.
-
Baa nymmä tulin taas.
Sitähän tässä vain, että aion ostaa PS3:n. Miksi?
No siksi, että ei tarvitse enää osallistua näihin konsolisotiin, sen sijaan voin vain katsella rauhassa vierestä kinasteluanne.
Ja onhan se PS3 ihan pirun hyvä vehje. Itseasiassa olen sitä dissannut vain teidän fanipoikien takia. Kun te nyt vielä lopettaisitte sen pukaroinnin niin hyvä olisi.
Eli viimeinen konsolisotapostaus mun osalta, kiitos kaikille.