Suuret syövät pienet
16.8.2008
Timo
Ministerit ovat poliitikkoja ja, samoin kuin savolaistenkin kohdalla, vastuu puheesta on kuulijalla. Jos puhuja sattuu olemaan sekä ministeri että savolainen, huolellisuus kuuntelemisessa on kaksin verroin tarpeellista. Valtionvarainministeri Katainen on vaatinut, että kauppojen aukioloajat on vapautettava sääntelystä koska näin lisätään kilpailua ja taataan, että vuoden päästä tapahtuva ruoan arvonlisäveron alennus siirtyy hintoihin.
On yleisesti tiedossa, että menestyminen kaupanteossa edellyttää ensisijaisesti hyvää kauppapaikkaa. Tämän ovat kaupan suuret Kesko ja S-ryhmä ymmärtäneet ja virittäneet organisaationsa hyvien kauppapaikkojen haalimiseen. Alueorganisaatiotaan purkanut Keskokin on ymmärtänyt virheensä ja palannut maakuntiin valvomaan etujaan. Kauppapaikoistahan oli kysymys myös Kehittyvien maakuntien Suomi – yhdistyksen vaalituessa. Tukea jakaneiden nousukaskauppiaiden kasvun edellytys on hyvien kauppapaikkojen saaminen ohi Keskon ja S-ryhmän kauppapaikkaorganisaatioiden.
Suomen ruokakaupasta liki 80 prosenttia on S-ryhmän ja Keskon hallussa. Näiden etuja ajaa Päivittäistavarakauppa ry. Nämä suurkauppiaat ajavat vapaita aukioloaikoja. Aukioloaikojen vapauttamista vastustavat pienet kauppiaat, joiden asialla ovat Suomen yrittäjät ja erikoiskauppiaiden järjestö. He sanovat, että yrittäjä ei voi venyä enää pitempään työpäivään ja –viikkoon. Jos aukiolojen sääntelystä luovuttaisiin olisi monen pienyrittäjän luovuttava toiminnastaan. Siis kilpailijoita poistuisi markkinoilta ja juuri niitä, joista me asiakkaat sanomme erilaisissa kyselyissä pitävämme. Markkinat jäisivät vain Keskon ja S-ryhmän kilpailukentäksi.
Erikoisetuja nuorille vakuuttamisen erikoisliikkeestä. Tutustu ja ota yhteyttä!
Kun Spar-kaupat myytiin S-ryhmälle, erkani joukko kauppiaita omaksi M-ryhmäkseen. Nyt yksi suurimmista kapinallisista M-kauppiaista on siirtymässä Keskon leiriin. Syyksi hän mainitsee kauppapaikat sekä ostojen halpuuden: suuri voi ostaa suuria eriä halvalla. Ainakin pienten tuottajien mielestä monopolistisesti toimivat suuret päättävät itse hinnan, jolla tavaroita sisäänostetaan. Ainakin Keskustaa luulisi kiinnostavan myös tuottajien saaman korvauksen suuruus.
On aivan selvää, että aukiolojen vapauttaminen merkitsisi suurten kauppiaiden vahvistumista entisestään ja kilpailun vähenemistä sanovatpa ministerit, niin savolaiset kuin muutkin, vakavalla naamalla mitä tahansa. Ja mitään todisteitahan ministereillä ei ole siitä, että vapaalla aukiololla olisi joku yhteys ruoan arvonlisäveron alennuksen toteutumiseen.
Toinen asia, jonka kaikki osapuolet, varmasti myös työntekijöitä edustava PAM, ymmärtävät on,että nykyiset aukiolomääräykset ovat kovin monimutkaiset ja vaikeasti hahmotettavissa. Järkiperäistämistä kaivataan!
Timo Näsänen
- Aluetoimiston päällikköEtteplan Oyj
- Rekrytoiva koulutusohjelmaECAM Consulting Oy
- Toimihenkilö & asiantuntija -koulutusohjelmaECAM Consulting Oy
- Toimihenkilö & asiantuntija -koulutusohjelmaECAM Consulting Oy
- MyyntineuvottelijaCelectus Oy
- Neuropsykologin sijaisuusPKSSK
- Sprinklerin projektipäällikköTekmanni Oy
- TalouskoordinaattoriJyväskylän kaupunki
- KaupunginjohtajaKajaanin kaupunki
- Ratkaisumyyjä ICT-tuotteilleCelectus Oy
- Keskusteluja aiheesta
- ”Rullakkokelmu” Kesko/Inex (16.11.2008, Muropaketti)
- K-kaupat vs S-kaupat (14.11.2008, Muropaketti)
- Sunnuntai aukioloajat (13.11.2008, Ajassa)
- Kauppojen aukiolo ! (09.09.2008, Ajassa)
- kauppa se on joka kannattaa… (22.08.2008, Ellit, koti)
- 1.
-
Miksi ihmeessä ei kauppojen aukioloaikoja voi vapauttaa täysin?
Kauppojen aukipitäminenhän olisi täysin niiden omistajien tahdon ja tarpeiden mukaista ja työntekijöillä olisi tietysti samoin täysi vapaus päättää, haluavatko työskennellä ko työnantajalle vai siirtyvätkö muualle.
Muualla mailmassa olen havainnut, että juuri pienyrittäjät näyttävät eniten hyötyvän vapaasta aukiolosta. Sitäpaitsi, miksi aukiolorajoitukset eivät koske bensa-asemia? Ne ovat muuttuneen marketeiksi ja näyttävät pärjäävän hyvin sellaisina.
Kauppojen aukiolon rajoittamiselle on kuulunut kummallisia, jopa uskonnollisia syitä. Naurettavaa. Asiakkaan tulee saada päättää, milloin ja mistä ruokansa ja muun tarpeellisen ostaa.
- 2.
-
Ihan turhaa tekopyhää venkoilua. Onhan sunnuntaisin auki kioskeja, ravintoloita ja ties mitä. Yrittäjien pitää saada pitää liikkeensä auki silloin kun itse haluaa. Tämmöisiä sitten kytätään hampaat irvessä, vaikka muut asiat tässä maassa ovat retuperällä. Keskittykää oikeisiin ongelmiin!
- 3.
-
Vapaita aukioloaikoja vastaan ovat ensimmäisen keskustelijan mainitsemat pienyrittäjät järjestöineen sekä alan työntekijät.
”Muun maailman” vapaa aukiolo on ainakin Euroopassa höpö-höpöä. Sitä ei liene muualla kuin Ruotsissa. Esimerkiksi Saksassa, jossa on monin osin kymmeniä prosentteja alemmat hinnat, aukiolo on Suomea rajoitetumpaa.
Suomessa pienten kauppojen yrittäjät pelkäävät sydän syrjällään vapaata aukioloa. Parin kolmen, jopa kymmenen kilometrin päässä oleva automarket kalastaisi asiakkaat hieman halvempine hintoineen ja tappaisi jo nyt vapaan sunnuntaiaukiolon pienet ruokakaupat. Polttoainekuluja harva kuluttaja ymmärtää laskea osaksi ruuan hintaa.
Vapaita aukioloaikoja runnovat läpi suuryksiköiden kasvottomat omistajat ja megaluokan kauppiaat: vanhuksen rollaattorimatkan tuska on heille yhdentekevää.
Tyhmistä tyhmimmän perusteen kaupan aukiolon vapauttamiselle on lausunut Kalervo Kummola: ”ABC-ketju kiertää törkeästi nykyistä lakia ja siksi kauppojen aukioloajat on syytä vapauttaa.” ABC-ketjun omistaa S-ryhmä, joka on yksi suurimmista vapaiden aukiolojen ajajista.
Pitääkö lain kiertäminen palkita vai saattaa kiertäjä tuomiolle, onkin jo moraalinen kysymys.
- 4.
-
olen erikoistavarakauppias,ollut jo 27 vuotta.nämä tyhmät ja asiaantuntemattomat kirjoitukst lehdissä ,ym suututtaa. eikö ole päivän selvää että jos suomessa halutaan myös lähikauppoja niin meillä ei ole mitään mahdollisuuksia vastata sunnuntai aukioloon.
isoilla on varaa palkata työntekijöitä ja pienillä ei.
jos yrittäjät itse ovat 7 päivää viikossa töissä ,sitä ei ihminen kauan jaksa.
ovathan sairaalatyöntekijätkin töissä sunnuntaisin…kyllä mutta heillä on vapaapäivä viikolla.tässä kannattaisi niin kokoomus kun muutkin jotka tätä asiaa ajaa läpi niin vähän ajatella.
onhan se toki hienoa olla pienyrittjä mutta kohtuus kaikessa jos meitä kerran tarvitaan.
kaiken maailman professorit kirjoittaa hesarissa että ei ole pakko olla avoinna.
ei tietenkään,mutta sitten asiakkaat suuntaavat isoihin jotka ovat ja se on pienyrityksiltä pois.ja lopulta loppu
Tämän jutun kommentointi on suljettu.
