Työstä ja elämästäkin
Aiemmin Elleissä blogiaan pitänyt Timo Näsänen siirtyy nyt kirjoittamaan Ajassa-osioon. Timo on koulutukseltaan valt. kand. ja toiminut pitkään työelämän ja ammatillisen koulutuksen kehittämistehtävissä. Kirjoituksissaan hän käsittelee erilaisia työelämään, osaamisen ja talouteen liittyviä kysymyksiä. Blogimerkintöjä voi mielellään kommentoida ja esittää kysymyksiäkin ratkottavaksi. Mikäli kysymykset liittyvät Timon osaamisalueisiin, hän vastaa niihin tai käsittelee asiaa ajan ja mahdollisuuksiensa puitteissa.
Odotuksen aikaa
30.11.2008
Timo
Kristityt odottelevat Jeesuksen syntymäjuhlaa ja lähes kaikki muutkin suomalaiset päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla osallistuvat esijuhliin, pikkujouluihin.
Vastuullisesti taantumassakin
26.11.2008
Timo
Uutiset kertovat tänään EU:n 200 miljardin paketista talouden elvyttämiseen. Yhdysvalloista on kuultu vielä paljon hulppeammista summista. Tosin monet summat mainitaan useampaan kertaan eri suunnittelun ja päätöksenteon vaiheissa, joten yhteissummasta on vaikea pysyä perässä. Kiireesti koottujen huippukokousten jälkeen näyttävät käytännön päätökset ja vaikutukset talouteen kuitenkin venyvän.
Työperäistä hyväksikäyttöä
24.11.2008
Timo
Olemme vuosien saatossa nähneet ja lukeneet raportteja ja elokuvia työhön länsimaihin tulevista köyhempien maiden asukkaista. Kuvauksissa on kerrottu epäinhimillisistä oloista, joihin esimerkiksi turkkilaiset vierastyöläiset ovat Saksassa joutuneet.
Hosupelle?
23.11.2008
Timo
Kokoomuksen ja Euroopan teollisuuden edustajana tunnettu meppi Eija-Riitta Korhola syyttää Suomen hallitusta hosupelleksi, joka menee hyväksymään Euroopan Unionin ilmastotavoitteet ennen kuin EU itse ne on hyväksynyt.
Nähdään torilla!
18.11.2008
Timo
Arvostettu ulkomainen talouslehti on nimennyt Jyrki Kataisen Euroopan menestyneimmäksi valtionvarainministeriksi. Kauppatorille kokoontuu porukkaa juhlimaan Jyssyn saavutusta. Onhan tämä mestaruus lähes yhtä tärkeä kuin jääkiekon maailmanmestaruus vuonna 1995 tai Lordin euroviisuvoitto.
Savitaipaleen malli
9.11.2008
Timo
Lehtitietojen mukaan Savitaipale-niminen 4000 asukkaan kunta Lappeenrannan vieressä on rakentamassa 60 metrisen tornitalon. Tornitalon suunnittelija sanoo, että jotakin täytyy tehdä paikkakunnan näivettymisen ehkäisemiseksi. Talon alakertaan tulee market ja katolle ravintola. Uutisessa ei kerrottu kuinka monta asukkia taloon mahtuu, mutta varmaan satoja.
Nopeaa toimintaa nyt!
6.11.2008
Timo
Presidentti Obama astuu virkaansa vasta tammikuun 20. päivänä. Maailmanlaajuiseksi kehittynyt talouskriisi edellyttää nopeita toimia. Maailman johtajat kokoontuvat parin viikon päästä ja Obaman odotetaan ottavan jo tuossa kokouksessa aloitteen käsiinsä, vaikka presidentti Bush hallintoineen vielä jatkaakin virassa.
Taitaa tulla taantuma
31.10.2008
Timo
Talousviisaat ovat pitkin syksyä arvuutelleet miten, amerikkalaisten kehittämä finanssikriisi heijastuu Suomeen ja meidän suomalaisten arkeen. Uutiset näyttävät menevän huonompaan suuntaan huolimatta erilaisista kriisi- ja hätäkokouksista Euroopassa ja maailmalla.
Persut - valtakunnallinen puolue?
30.10.2008
Timo
Timo Soini on sunnuntai-illasta lähtien juhlinut Perussuomalaisten kasvua valtakunnalliseksi puolueeksi. Perussuomalaisilla on nyt edustajia yli 140 kunnanvaltuustossa, minkä voidaan katsoa täyttävän valtakunnallisuuden määritelmän. Mutta ovatko persut puolue?
Onneksi olkoon Kokoomus!
27.10.2008
Timo
Kokoomuksen vaalivoitto on selkeä eikä sitä voi oikein selittelylläkään muuksi muuttaa. Persuthan prosentuaalisesti lisäsivät äänimääräänsä vielä huimasti enemmän, mutta Kokoomuksen voitto vaikuttaa valtakunnan politiikkaan.
Kohti sosialismia Kokoomus?
25.10.2008
Timo
Talouskriisin käsikirjoitus on noudattanut 1800-luvulla kirjoitettuja kuvauksia kapitalismin tuhosta. Esimerkiksi Englannin ja Yhdysvaltain toimet kriisin laukaisemiseksi muistuttavat vielä 1970-luvullakin pidetyistä puheista pankkien sosialisoimisesta.
Hyvä Matti!
19.10.2008
Timo
Pääministeri Matti Vanhasta ei ole totuttu kutsumaan pontevaksi ja peräänantamattomaksi. Nyt olemme nähneet toisenlaisen Matin puhumassa EU:n ympäristötavoitteista. Vanhanen ei hyväksy tavoitteiden vesittämistä käyttämällä verukkeena ajankohtaisia talousongelmia.
Hei me brändätään!
17.10.2008
Timo
Vanhasen toisen hallituksen ohjelmassa luvataan vahvistaa Suomen maakuvaa. Suomen ainoa kansainvälisesti tunnettu brändi on Nokia ja niinpä Nokian hallituksen puheenjohtaja onkin itseoikeutetusti tämänkin homman johdossa.
Syyllinen vai pelastaja?
11.10.2008
Timo
Joka päivä, tai ainakin joka toinen, näyttää yhä selvemmältä että talouden kriisi on leviämässä kaikkialle maailmaan. Japanissakin on ensimmäinen vakuutusyhtiö mennyt nurin.
Syökää silakkaa!
5.10.2008
Timo
Takavuosien pääministeri Harri Holkeri suositteli köyhille silakan syömistä. Finanssikriisin uskotaan muuttuvan reaalitalouden ongelmiksi ja ulottuvan kohta myös Suomeen. Työttömyyden lisääntyminen ja toimeentulo-ongelmat nostavat esiin tarpeen säästää myös päivittäisissä ruokamenoissa.
Ei kansan kaikkea tarvitse tietää
28.9.2008
Timo
Jo toisen kerran Matti Vanhasen toisella hallituksella on ongelmia julkisuuden hallinnassa ja samasta syystä. Kauhajoen kouluampumista edeltäneisiin tapahtumiin alkaa päivittäin tulla lisävalaistusta aivan samoin kuin vaalirahasotkussakin.
Pahin on vielä edessä
27.9.2008
Timo
Koko viime kevään arvuuttelivat taloustoimittajat tasaisin aikavälein, että jokohan pahin on ohi ja nousukiito alkanut. Näin hyvin eivät asiat olleet, vaan rytinä on jatkunut entistä pahempana.
Pyssyt pois!
24.9.2008
Timo
Pyssy ei ollut syynä Kauhajoen tapahtumaan, mutta ilman asetta se olisi ollut vaikeampi suorittaa. Ampuma-aseiden suuri määrä ja helppo käsiin saaminen lisäävät niin itse- kuin muitakin murhia. Moni kännipäissä suoritettu teko olisi jäänyt tekemättä, jos aseita ei olisi ollut saatavilla.
Mökit kiertoon
21.9.2008
Timo
Monella suomalaisella on varsinaisen asunnon lisäksi kesä- tai vapaa-ajanasunto. Jotkut ovat joutuneet useamman vapaa-ajanasunnon ”loukkuun”: eri tahoilta on peritty mökkejä tai osuuksia, joista on nyt pidettävä huolta.
Niskan vai pään löysyyttä?
15.9.2008
Timo
Kunnallisvaalit lähestyvät. Puolueiden edustajat tavoittelevat päivittäistä julkisuusannostaan tuomalla esiin asioita, joiden kuvittelevat saavan kannattajiensa tuen ja ääniä uurnaan. Yksi tällainen asia Keskustapuolueen kohdalla on hajasijoittaminen, jota häveliäästi kutsutaan alueellistamiseksi.
Vanhemmat jutut arkistosta.
