Karo Hämäläinen: Viininpunainen unikko
8.7.2008
Karo Hämäläisen mielestä Suomeenkin mahtuisi Nasdaqin haastava markkinapaikka, eikä värillä ole väliä.
Kymmenen ruotsalaista tai Ruotsissa vahvaa pörssivälittäjää kertoi kesäkuun lopulla perustavansa yhdessä pohjoismaisen haastajan Nasdaq OMX:lle. Tulevalla kauppapaikalla on tarkoitus vaihtaa pohjoismaisten yhtiöiden osakkeita. Välittäjäjoukossa ainut suomalainen on Evli.
Hankkeen nimeäminen viininpunaiseksi (Burgundy) on osoitus pohjoismaisesta luovuudesta. Kansainväliset investointipankithan puuhaavat lähinnä Lontoon pörssille haastajaa, jonka nimi on turkoosi (Turquoise).
Pohjolan uudesta pörssistä voisi tulla sopiva noteerauspaikka vaikkapa Fazerin Siniselle, jahka Fazerit saavat ensin oman osansa CloettaFazerista. Jos taas Harwallien salkkushortti onnistuu, jossain vaiheessa pörssistä saattaisi löytyä myös Hartwallin Keltainen Jaffa.
Fazerin Sinisen sininen väri on Fazerille rekisteröity tuotemerkki, joten kukaan muu suklaanvalmistaja ei saa myydä Suomessa suklaata tietynsinisessä pakkauksessa. Sinisen värin määritteleminen on suhteellisen helppoa hommaa. Huomattavasti vaikeampaa on pohtia sitä, kenellä on oikeus tyylitellä tietyllä tapaa putkilokasvien siemenkasvikaaren koppisiemenisten alakaaren kaksisirkkaisten luokan Ranuncalales-lahkon Papaveraceae-heimon Papaver-suvun edustajia. Maija Isola teki oman versionsa, Dolce & Gäppänän suunnittelija on tehnyt omansa.
Valokuvista päätellen D&G:n designeri on tutkaillut enemmän Isolan klassikkokuosia kuin unikkopeltoa, ja maallikon silmissä D&G:n kuvio on päivänselvä plagiaatti. Asiat kuitenkin tapaavat monimutkaistua, kun juristit astuvat kehään. Nyt niin on käymässä, sillä muotitalot ovat ladanneet kovat piippuun. Tapaus ei ainakaan yksinkertaistu siitä, että sormensa soppaan laittavat myös taiteentutkijat – ehkä plagiaatti onkin intertekstuaalinen viittaus, keskustelua tradition kanssa? – ja muodin asiantuntijat, mutta silti uskon Marimekon olevan vahvoilla.
***
Ei väri pörssiä pahenna. Burgundyn perustajat lupailevat parempaa palvelua – esimerkiksi välittäjätietojen palauttamisesta on vihjattu – ja edullisempia hintoja kuin Nasdaq OMX. Enää tarvitsee vain lunastaa lupaukset, ja ainakin minä siirryn mieluusti käymään kauppaa Burgundiin. Kun muutkin tekevät niin, osakkeiden likviditeetti kasvaa ja spredit pienenevät. Näillä eväillä rakennetaan johtava kaupankäyntipaikka!
Tämäkään asia ei ole näin yksinkertainen. Hanke kuulostaa varsin ruotsalaisvetoiselta, ja jos Suomessa vahvat välittäjät eivät lähde siihen mukaan, suomalaisosakkeiden osalta markkinapaikka muistuttaa helposti Mikkelin toria helmikuussa: kauppias tarjoaa kalanostajalle muovista saunavastaa, eikä kauppoja synny.
Ruotsissa Burgundyn on huomattavasti helpompi saada jalansijaa kuin Suomessa, koska perustajajäsenillä on hyvä osuus Tukholman pörssin nykyisestä vaihdosta. Suomessa ongelmaksi voi tulla jopa se, että läheskään kaikki välittäjät eivät välitä edes tarjota kaupankäyntimahdollisuutta uudella markkinapaikalla. Se, että Nordea ei lähtenyt hankkeeseen mukaan, on huono merkki.
Ruotsissakaan kymmenen miljoonan euron toria ei tehdä piensijoittajia varten, vaan järjestelmä rakennetaan suuren rahan ehdoilla. Nykyisen kaavailun perusteella sen paremmin suomalaiset sijoittajat kuin piensijoittajat maasta riippumatta eivät tuntuisi olevan ensimmäisiä, jotka hyötyvät Burgundysta. Suomalaisen piensijoittajan asia ei tunnu taaskaan olevan kenenkään asia.
Karo Hämäläinen
etunimi.sukunimi@gmail.com
- Lehtorin määräaikainen virkasuhdeJyväskylän yliopisto
- TyöpäällikköJoutsan kunta
- Sosiaalityöntekijän virkaJuvan kunta
- Aluetoimiston päällikköEtteplan Oyj
- Rekrytoiva koulutusohjelmaECAM Consulting Oy
- Toimihenkilö & asiantuntija -koulutusohjelmaECAM Consulting Oy
- Toimihenkilö & asiantuntija -koulutusohjelmaECAM Consulting Oy
- MyyntineuvottelijaCelectus Oy
- Neuropsykologin sijaisuusPKSSK
- Sprinklerin projektipäällikköTekmanni Oy
- Keskusteluja aiheesta
- pörssi (28.10.2008, Ajassa)
- Pudotus (22.10.2008, Ajassa)
- Hip! Hei! (13.10.2008, Ajassa)
- 996,61 (07.10.2008, Ajassa)
- Pitäisikö pörssipelureita kesyttää? (07.10.2008, Ajassa)
- 1.
-
mitäköhä paskaa tos puhuttii en lukenu mut ihan sama olin FIRST !!! ;DD
- 2.
-
mitäköhä paskaa tos puhuttii en lukenu mut ihan sama olin FIRST !!! ;DD
- 3.
-
mitäköhä paskaa tos puhuttii en lukenu mut ihan sama olin FIRST !!! ;DD
Tämän jutun kommentointi on suljettu.
