Karo Hämäläinen: Valikoiva hissi ja muita risteilymerkintöjä
8.4.2008
Karo Hämäläisen raportti sijoitusristeilyltä Tallinnasta.
Islantilaiset ovat saaneet kyynärpäästä jos eivät poikittaisesta mailastakin suomalaisissa finanssipöydissä. Talletussuojasta on puhuttu enemmän kuin koskaan, pankkien kaatumisista on varoiteltu ja islantilaisten suursijoittajien rahojen alkuperästä vihjailtu. Viime viikolla alettiin puhua Suomen Pankin osallistumisesta Islannin keskuspankin pelastamiseen, eivätkä hätäisimmät uutisten kuulijat ehkä havainneet, että uutiseen kuului ehto: jos tarvitsee pelastaa.
Jonkinmoista sortoa nähtiin myös Tallinnaan suuntautuneella jokakeväisellä sijoitusristeilyllä, jonka seminaarit oli tällä kertaa siirretty vakaalle mutta tuliperättömälle maalle Viru-hotelliin. Glitniriläiset ja kaupthingilaiset saivat vastailla tungetteleviin puskurikysymyksiin, ja tarkoitan pelkästään talouspuskureita koskevia kysymyksiä.
Linda päätti pitää huolta itsestään. Tee samoin ja hanki Säästöpankin Helpompi Eläkevakuutus.
Eniten vastaamaan taisi joutua suurimman salin ensimmäisen puheenvuoron käyttänyt Kaupthingin Suomen-johtaja Lauri Rosendahl. Suomalaisten ja veljeskansan epäluulo islantilaisia kohtaan kuitenkin huipentui siihen, että Viru-hotellin hissi ei huolinut salkkunsa kanssa sisään pyrkinyttä Rosendahlia kuljetettavakseen. Selvittämättä jäi, kuinka organisoidusta hyljeksinnästä oli kyse. Tuliko Rosendahlin hotellihuoneem hanasta vettä? Veikö innokas henkilökunta aamiaislautasen hänen edestään ennen kuin hän ennätti ruokailla?
Syyllistyin minäkin tungetteleviin kysymyksiin. Tiedustelin Kaupthingin Sammy Pajalinilta, pelottaako palkanmaksajan tulevaisuus häntä. Ei pelota, Pajalin totesi. Vapaa-aikana pelottaa kuulemma enemmän.
Pajalin tosin ei harrasta postimerkkeilyä eikä ristipistotöitä vaan ajaa kilpaa vesijetillä. Viime vuonna niska kesti monen g:n voimia siinä määrin, että saaliiksi tuli sekä Suomen että Pohjoismaiden mestaruudet. Tällä hetkellä menopeli on vielä palasina ympäri Eurooppaa, mutta kesällä pitäisi kuulemma taas mennä vauhdilla.
Sijoitusristeily on perinteisesti osakepoimijoiden kokoontumisajot. Käytäväkeskusteluissa vaihdetaan mielipiteitä yhtiöistä, kysellään näkemyksiä ja sekä vahvistetaan että kyseenalaistetaan omia uskomuksia osakemarkkinoiden kehityksestä.
Oman tuntumani perusteella Virun käytävillä puhuttiin eniten UPM:stä. Myös Huhtamäestä muistan jutelleeni yhtä useampia kertoja, samoin Nokiasta. Ulkomaisista sijoituskohteista parhaiten pinnalla olivat kehittyvät markkinat, erityisesti Venäjä ja Kiina.
Sijoituspaneeliin osallistuneet kolme osakemiestä (Kaupthingin Rosendahl, ElinanMarkus Salin ja HandelsbankeninJukka Hemmi) uskoivat kaikki, että vuoden kuluttua niin Euroopan kuin Yhdysvaltain osakemarkkinat ovat nykyistä korkeammalla tasolla. Niin minäkin veikkaisin, jos minulta kysyttäisiin, enkä pelkästään siksi, että kurssit ovat historiallisesti nousseet useampana vuotena kuin laskeneet.
Lopuksi palkitsen Sijoitusristeilyn parhaat osallistujat eri kategorioissa. Sitä ennen kuitenkin kiitän kaikkia, joiden kanssa sain keskustella näistä kolumneista.
Parhaat kynät: Société Générale (otin punaisen).
Paras kokonaistarjoilu: RVM (Fazerin Sinistä ja pönikkäpunaviiniä).
Parhaat karkit: Talentum (osakkeenomistajan erikoiskiitos siitä, että Fazerin käärekonvehdit oli hankittu menolaivan taxfreen pakettitarjouksesta).
Paras yritys: Wall Streetin toimitusjohtajan Markus Roukalan harkitun helppoheikkimäiset ”ostakaa eläkevakuutuksia, ostakaa eläkevakuutuksia!” -huudot kolmen 60–70-vuotiaan miehen seurueen ja eläkevakuutuksiin kriittisesti suhtautuvan toimittajan kulkiessa ständin ohi.
Karo Hämäläinen
etunimi.sukunimi@gmail.com
- Aluetoimiston päällikköEtteplan Oyj
- Rekrytoiva koulutusohjelmaECAM Consulting Oy
- Toimihenkilö & asiantuntija -koulutusohjelmaECAM Consulting Oy
- Toimihenkilö & asiantuntija -koulutusohjelmaECAM Consulting Oy
- MyyntineuvottelijaCelectus Oy
- Neuropsykologin sijaisuusPKSSK
- Sprinklerin projektipäällikköTekmanni Oy
- TalouskoordinaattoriJyväskylän kaupunki
- KaupunginjohtajaKajaanin kaupunki
- Ratkaisumyyjä ICT-tuotteilleCelectus Oy
- Keskusteluja aiheesta
- Club Sidar (31.10.2008, Matkalaukku)
- Täällä puhutaan Tulkusta.. (24.10.2008, Muropaketti)
- Mitä käy eläkevakuutukselle jos pankki menee konkkaan? (27.09.2008, Ellit, koti)
- hissitön (18.09.2008, Ellit, perhe)
- tyhmä kysymys, koskien huon .hot.Sun garden Sunsuite (22.08.2008, Matkalaukku)
- 1.
-
Voiko edes 70-vuotias tai toimittaja olla enää niin seniili, että ostaa eläkevakuutuksia. Auts!
Tämän jutun kommentointi on suljettu.
