Plaza

Talous

Karo Hämäläinen: Paloiksi maailmalle

24.6.2008

Karo HämäläinenKaro Hämäläinen käsittelee Kemiran pitkäjänteisiksi mainittujen omistajien nopeaa halua irtautua maalibisneksistä.

- Meillä ei ole minkäänlaista aikomusta alkaa pilkkoa Partekia.”Antti Herlin Helsingin Sanomissa 22.5.2002.

- He [Kemiraa valtiolta ostaneet Paasikivet] puhuivat itsestään pitkäaikaisena omistajana. Se oli odotusarvo.Jyri Häkämies Helsingin Sanomissa 13.9.2007.

Päivän sijoitusvinkki: Dubai. lomalennot.fi

- Vaikka minun pitäisi kuolla kanssasi, minä en ikinä sinua kiellä.Pietari Matteuksen evankeliumissa.

Yllä olevalla kolmella sitaatilla ei ole välttämättä mitään tekemistä toistensa kanssa. Matteuksen evankeliumissa juoni meni niin, että Pietari jo seuraavana yönä Jeesuksen ennustuksen mukaisesti kielsi Jeesuksen kolme kertaa ennen kuin kukko lauloi. Antti Herlinin hallitsema Kone taas pani Partekin halki, poikki ja maailmalle, eikä aikaa kulunut järin paljon enemmän kuin Pietarilla.

Viime viikolla Kemira kertoi muuttaneensa strategiaansa ja listaavansa maaliyksikkönsä Tikkurilan erillisenä yhtiönä pörssiin. Kuinka se toteutetaan? En ollut paikalla tiedotustilaisuudessa, joten joudun turvautumaan toisen käden tietoihin.

- Kemira vie Tikkurilan Helsingin pörssiin ensi vuoden aikana siten, että itsenäisen Tikkurilan osakkeet jaetaan osinkona Kemiran nykyisille omistajille. –– Kemira ei siis saa rahaa myydessään Tikkurilan. Yhtiö hyötyy listauksesta siten, että Kemiran velkoja siirretään Tikkurilan harteille. – Helsingin Sanomat 19.6.2008.

Kyseessä on siis puhdas jakautuminen, joka on perusteltavissa velkaantuneisuuden pienenemisellä. Lasse Kurkilahden aikana Kemira shoppailikin taseensa sen verran pahaan kuntoon, että taseenparannuskuuri on totisesti paikoillaan.

Suomen valtio – Kemiran toiseksi suurin osakkeenomistaja – kiirehti tukemaan suunnitelmaa. Vaan millaista suunnitelmaa?

- [Tikkurilan] osakemyynnin ja listautumisen onnistuminen parantavat Kemiran rahoituksellista asemaa kasvattamalla yhtiön orgaaniseen kasvuun ja yritysostoihin käytettävissä olevaa pääomaa. – Valtioneuvoston tiedote 18.6.2008.

Ehkä Kemiran hallitus on jakanut tiedotustilaisuudessa eri prujut kuin keskustellessaan suunnitelmista suurimpien omistajiensa kanssa, sillä valtioneuvoston kanslian tiedotteessa puhutaan pelkästään osakemyynnistä. Osakemyynnissä Kemira myy Tikkurilan osakkeita muille ja saa myynneistä rahaa kassaansa.

Kemiran oman pörssitiedotteen perusteella Kemira tuntuisi tekevän molemmat temput, sekä jakavan osakkeita vanhoille omistajille että myyvän niitä ulkopuolisille. Tiedotteen mukaan Kemira jää Tikkurilan osakkaaksi ja tavoittelee osakkeille arvonnousua – siis finanssisijoittajaksi.

Jos Tikkurilaa jaetaan Kemiran nykyisille osakkaille, valtiolta viime syksynä tuhdin Kemira-potin ostanut Paasikivien Oras Invest saa kelpo kasan Tikkurilaa.

Lehtihaastatteluissa omistajaohjausministeri Jyri Häkämies on kiitellyt Paasikivien pitkäjänteistä sitoutumista Kemiraan. Tikkurilasta kukaan ei ole luonnollisesti puhunut tähän mennessä mitään, joten sen paremmin Oras Invest kuin Häkämieskään eivät syö sanojaan, vaikka Oras myisi Tikkurilan osakkeensa heti, kun jakautuminen saadaan toteutettua. Näin Oras Invest saisi takaisin osan niistä rahoista, jotka se käytti Kemira-osuutensa ostamiseen.

Jos taas Kemira myy Tikkurilan osakkeita, toteutuu samanlainen kuvio kuin Koneen Partek-kaupoissa: suomalainen sukuyhtiö ostaa valtiolta yhtiön sananvallan, pilkkoo yhtiön, myy valitsemansa osat maailmalle ja tienaa siinä sivussa muutaman roposen. Oras Investillä olisi tosin jonkin verran matkaa ennen kuin se pääsisi tienaamisalueelle, sillä Kemiran arvo on laskenut tuntuvasti siitä, kun kaupat toteutettiin.

Tikkurilan eriyttäminen omaksi yhtiökseen oli epäilemättä to do -listalla jo silloin, kun Oras Invest ilmoitti valtiolle kiinnostuksestaan Kemiraa kohtaan. Ei kukaan tekisi sijoituspäätöstä, jos selvillä ei olisi, kuinka rahat tienataan takaisin.

Oras Invest on kaiken aikaa puhunut Kemiran kehittämisestä ja rakennemuutoksesta. Tikkurilan eriyttäminen on yksi konkreettisista toimista, joihin Oras on päättänyt ryhtyä. Ainakaan minä en muista, että Oras olisi missään vaiheessa kiistänyt pilkkomissuunnitelman olemassaoloa.

Oras Investin ja muiden Kemiran osakkeenomistajien harmiksi Tikkurilan idänkortti ei ole tällä hetkellä läheskään yhtä arvokas kuin viime vuoden syksyllä. Siltä näyttäisi vaikkapa listattujen rakennuskonevuokraajien kurssikehityksen perusteella. Jos Tikkurilalle ei saada kunnon arvoa, Kemira ja Oras Invest siirtänevät Tikkurilan osakkeensa keskipitkään salkkuun, ehkä pidemmäksi ajaksi kuin oli tarkoitus.

Karo Hämäläinen
etunimi.sukunimi@gmail.com

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Keskusteluja aiheesta
” Edessä on treidareiden aika” . (28.11.2008, Ajassa)
M: 4x512mb DDR400 (29.10.2008, Muropaketti)
Sparkle Geforce 8800GTX HP: 110€ (13.10.2008, Muropaketti)
Hip! Hei! (13.10.2008, Ajassa)
996,61 (07.10.2008, Ajassa)

Tämän jutun kommentointi on suljettu.

Takaisin ylös