Karo Hämäläinen: Liian hyvää ollakseen hyvää?
15.7.2008
Karo Hämäläinen yrittää aistia sijoittajien mielialoja ja päätellä niistä pörssikehitystä.
”Kun kupla puhkeaa, pohja saavutetaan vasta, kun sijoittajat antavat täydellisesti periksi ja vannovat jättävänsä osakkeet rauhaan. Sijoittajat ovat edelleen liian huolissaan siitä, että he myöhästyvät seuraavasta kurssinoususta.”
Näin sanoi sijoittaja Marc Faber uutistoimisto Bloombergin haastattelussa, jota Taloussanomat referoi viime viikolla.
Musiikkia korville: alennusmyynnit Bostonissa. lomalennot.fi
Itse ajatuksessa ei ole mitään uutta. Meyer Rotschildin parisataa vuotta vanhassa mutta usein hoetussa sitaatissa kehotetaan ostamaan silloin, kun veri virtaa kadulla. Salkunhoitajaguru Peter Lynch taas kertoo, että oikea aika ostaa osakkeita on silloin, kun hän jää yksin coctail-kutsuilla; myynnin aika on, kun amatöörit tulevat kertomaan salkunhoitajalle osakevinkkejä.
Vaikka Faberin lausahduksen ensimmäinen virke on klisee, pysähdyin toiseen virkkeeseen. Se vastaa omaa käsitystäni nykytilasta. Veri ei virtaa kadulla, eikä esimerkiksi alkukesän 2006 kaltaisia paniikkipäiviä ole vielä nähty, vaikka käynnissä oleva lasku on jatkunut pitkään, ollut liki yhtäjaksoista ja syönyt markkina-arvoja melkoisesti.
En pidä markkinatunnelmien aistimista huuhaana. On helppo uskoa, että piensijoittajien sijoitusinnon ja pörssikurssien menneen nousun välillä on jonkinmoinen korrelaatio. Iltapäivälehdistä taas ei voi lukea äkkirikastuneiden sankaritarinoita, jos äkkirikastuneita ei ole.
Merkkien tulkitseminen vain on onnettoman vaikeaa, ja useimmiten merkit tunnistaa vasta jälkikäteen. Ongelmia aiheuttavat myös suuret trendit. Arvopaperin Sijoitusristeilylle ei ollut tunkua 2000-luvun alkupuolen ankeimpina vuosina, mutta vaikka risteily myytiin nopeasti loppuun pari vuotta myöhemmin, osakesalkkua ei olisi kannattanut tyhjentää vielä tuolloin, sillä edessä oli hyviä nousuvuosia. Arvopaperin levikkikäyrästä tai Osakesäästäjien keskusliiton jäsenmäärästäkin taitaa saada vain menneestä kertovia kurssiennustuksia.
Eikä sekään tunnu pätevän, että osakekurssit olisivat huipulla silloin, kun yleisaikakauslehdissä on juttuja osakesijoittamisesta. Aavistelin vähän tätä silloin, kun Blue Wings tilasi minulta ensimmäisen sijoitusjutun reilut puolitoista vuotta sitten. Ei, silloin olisi ollut liian aikaista myydä. Parhaillaan taas kirjoitan sijoittamista käsittelevää juttusarjaa koko kansan lehteen, vaikka kurssilasku on jatkunut jo miltei vuoden ja rahastoista on vedetty rahaa pankkitileille.
Vai tuntuvatko osakkkeet juuri nyt vielä houkuttelevan halvoilta? Onko kyse siitä, että markkinoita ei hallitse kaiken menettämisen pelko vaan junasta jäämisen pelko? Vasta kun lasku on kestänyt kauemmin, piensijoittajat eivät enää usko alennusmyyntipuheisiin vaan lyövät hanskat tiskiin, finanssifirmat lakkaavat mainostamasta – ja on oston aika?
Vuosi sitten kesälomallani vetkuttelin lenkin välissä Mikkelin Kalevankankaan kuntoiluvälineillä, kun luokseni tuli farkkusortseissa juossut mies, joka alkoi keskustella kanssani osakkeista. Näin jälkikäteen siitä voi lukea merkin. Olisi ollut aika tyhjentää salkku, kun luonnon helmassa jalkaprässissä tuntematon lenkkeilijä ottaa puheeksi pörssin. Valitettavasti en tiennyt sitä silloin.
2000-luvun it-huuma taas veti viime henkosiaan, kun Arvopaperin kollegani lounaalla käydessään olivat kuulleet naapuripöydässä istuneiden raksamiesten keskustelevan siitä, mitä [mediaattoriohjelmistoyhtiö] ”Kompletin” osakkeille pitäisi tehdä. Tuolloinkin merkki jäi tulkitsematta.
Millaisia ulkoisia merkkejä te, lukijat, katsotte? Mistä pörssin ulkopuolisista ilmiöistä päättelette markkinasyklin vaiheita? Onko teillä sattuvia tarinoita siitä, milloin olisi ollut hyvä aika ostaa tai myydä? Entä millaisia merkkejä luette nykyhetkestä?
Karo Hämäläinen
etunimi.sukunimi@gmail.com
- Rekrytoiva koulutusohjelmaECAM Consulting Oy
- Toimihenkilö & asiantuntija -koulutusohjelmaECAM Consulting Oy
- Toimihenkilö & asiantuntija -koulutusohjelmaECAM Consulting Oy
- MyyntineuvottelijaCelectus Oy
- Neuropsykologin sijaisuusPKSSK
- Sprinklerin projektipäällikköTekmanni Oy
- TalouskoordinaattoriJyväskylän kaupunki
- KaupunginjohtajaKajaanin kaupunki
- Ratkaisumyyjä ICT-tuotteilleCelectus Oy
- SairaanhoitajaMarskin Lääkärikeskus
- Keskusteluja aiheesta
- pörssi (28.10.2008, Ajassa)
- Pudotus (22.10.2008, Ajassa)
- Hip! Hei! (13.10.2008, Ajassa)
- 996,61 (07.10.2008, Ajassa)
- Pitäisikö pörssipelureita kesyttää? (07.10.2008, Ajassa)
- 1.
-
Itselläni on pankin täysihoidossa sijoitusvakuutussalkku ja rahastosalkku.Niiden hoito on ollut tuottoisaa joten luottamus on vahva! Molemmat salkut ovat 50%-50% salkkuja.Nyt on voittoja sulanut ja olen alkanut hermoilla että nukahdinko vuodenvaihteessa kun en muuttanut täysiksi korkosalkuiksi molempia!Salkkujen hoitaja rauhoitteli katsomaan seuraavan kuukauden ja tekemään päätöksen sitten.Niin että toiwotaanpa parasta!Minulle on wakuutettu että Amerikan jättipankkeja ei voida päästää kaatumaan koska siitä seuraisi koko maailman finanssisysteemin tuho ja hyperinflaatio
- 2.
-
Jätin aikanaan firmani verot rästiin, lainasin rahat itselleni ja ostin itselleni Data fellowsia, perjantain lähtöhinta oli 7,5 mutta työkiireiden takia ehdin ostamaan vasta maanantaina, jolloin hinta oli jo 25, joten emmin hetken, mutta en kauan, onneksi.
Muutaman kuukauden jälkeen olin kahvilla kantapaikassani, kun radiossa uutisoitiin, että piensijoittajat jonottavat Baswarea korttelin ympäri ulottuvassa jonossa. Päättelimme, että nyt näyttää siltä, että on myynnin aika.
Sain 93/ osake. Harmittaa, ettei ollut kanttia sijoittaa enempää, mutta tuotto ei ollut huono alle puolen vuoden sijoitukselle. Seuraavan puolen vuoden (?)päästä hinta oli jotain 2/osake.Splitattuna vai ennen, en nyt muista.
Tämän jutun kommentointi on suljettu.
