Karo Hämäläinen sai postia Sampo Pankista. Hän osoittautui Nallen Tanskaan myymäksi kuolleeksi sieluksi.

Kirjoitin kuukausi sitten otsikolla ”Pankki ja WinClub vaihtoon” ja väitin, etten olisi Sampo Pankin asiakas.

Vaan mitä tapahtuikaan viime viikolla? Posti toi Sampo Pankista tiliotteen. Marssin tiliote mukanani Tampereen Hämeenkadun konttoriin, jossa ajokortin avulla tietokoneelta alkoi löytyä asiaa. Danske Bankin tietojärjestelmiin siirtymisen yhteydessä jostain järjestelmän muistien sopukasta oli kaivautunut esiin tieto siitä, että olin tehnyt Mandatumissa osakekaupan.

Pankkivirkailija näytti monitoriltaan (”tätä ei uskalla kääntää, koska muuten piuhat irtoavat”) skannattuja asiapapereita. Allekirjoitukseni ja sen vieressä ollut Mandatum-johtajan allekirjoitus palauttivat muistikuvat kirkkaiksi. Vuosituhannen alkupuolella eräänä keväänä Arvopaperin onlinevälittäjävertailussa tehtiin käytännön testejä eri välittäjillä, ja tili oli näemmä jäänyt roikkumaan arvo-osuussäilytyksineen kaikkineen. Niin kun olin toivonut, että hyvä haltijatar olisi tehnyt minulle lahjoituksen salatilille!

Puolen vuosikymmentä tyhjillään maannut tilini lopetettiin, joten minäkin pieneltä osaltani näkynen Sampo Pankin asiakaskatotilastoissa. Tosin luulen, että tili on lopetettu jo aikoinaan ja vain herännyt henkiin tanskalaisesta taika-it-kosketuksesta.

Sampo Pankin asiakasvaihtuvuudesta on esitetty erilaisia arvioita. OP-Pohjola-ryhmä kehaisi napanneensa peräti kymmenisentuhatta uutta asiakasta, enemmän kuin Sampo Pankki on arvellut menettäneensä. Sampo Pankin 1,1 miljoonasta suomalaisesta henkilöasiakkaasta kymmenentuhatta on kuitenkin alle yksi prosentti.

Sijoituskeskusteluissa on ounasteltu, että Sampo Pankin asiakaskato johtaisi yt-neuvotteluihin. Asiakaskatoon vetoaminen olisikin epäilemättä mediakelvollinen syy vähentää henkilöstöä, mutta pankkivisiittini perusteella ainakin pankkikonttorin alakerroksen väki on täystyöllistettyä eikä vähennystarvetta ole. Parempien asiakkaiden kerrokseen vievillä portailla tosin ei näkynyt ruuhkaa tarkastelujaksoni aikana.

Pankissa käyminen on piristävä ja nostalginen kokemus, leppeä tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä. Ajatella, että joskus pankkiasioita hoidettiin konttorissa!

Kirjoitin WinClubista/WinCapitasta huhtikuun Arvopaperi-lehteen. Jutun pohjaksi referoin keskusrikospoliisin tietoja ja kirjoitin, että klubia epäillään pyramidihuijauksesta. Kun vielä ekonomisti Pentti Forsman käsitteli aihetta samassa lehdessä – hänkin kirjoitti tiukasti vain epäilystä –, Arvopaperi liittyi kerralla ”tarkoitushakuisesti kirjoittavaksi mediaksi”, joka on tehnyt tuomionsa vasten oikeusvaltion periaatteita – ainakin mikäli lukijapalautetta on uskominen.

En kommentoi saamiani palautteita sen enempää, koska epätoivolla mässäily julkisesti olisi todella halpahintaista. Viesteistä kumpuaa vahva halu uskoa WC-yhtiöön ja sen toiminnan rehellisyyteen, vaikka krp samaan aikaan kertoo, ettei jutun esitutkinnassa ole löytynyt mitään valuuttakauppaan viittaavaa.

Aamulehdessä WinCapitaa ansiokkaasti seurannut toimittaja Seppo Roth kehottaa WC-uskovaisia heräämään uskontoa lähentelevästä luottamuksestaan. Minusta tuntuu, että jotkin henkilöt luottavat WinCapitaan enemmän kuin jumalallisiin voimiin.

Uskolle voi olla useita syitä. Osa uskossaan vahvimmista lienee niitä, jotka ovat laittaneet WinCapitaan suuren osan säästöistään eivätkä halua myöntää joutuneensa huijauksen kohteeksi. Osa sponsoreista voi kokea olonsa tukalaksi, jos he ovat houkutelleet ystäviään mukaan. Halu valaa uskoa on niin kova, että omakin usko vahvistuu.

Varmuuden vuoksi korostan vielä, että kaikki yllä oleva on spekulaatiota eikä sisällä yhtään väitettä. En syytä WinClubia/WinCapitaa huijauksesta, en väitä sitä huijaukseksi. Referoimani tiedot perustuvat keskusrikospoliisin esitutkinnasta antamaan tiedotteeseen.

Karo Hämäläinen
etunimi.sukunimi@gmail.com

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla