Pankkien happotestit odottavat yhä koronnousua
18.8.2008
Pankit kehottavat laina-asiakkaitaan varautumaan korkojen nousuun edelleen, vaikka markkinoilla odotetaan jo niiden laskua. Asiakkaille tehdään tulojen riittävyyttä kartoittavia ”happotestejä” kuten ennenkin eikä lainahanoja ole tiukennettu.
Markkinoilla on ennakoitu korkojen kääntyvän laskuun vielä syksyn aikana. Silti pankit kehottavat asiakkaitaan varautumaan korkojen nousuun.
-Puskuriin kannattaa laittaa ainakin prosentti, pari, sanoo aluejohtaja Kenneth Kaarnimo Sampo Pankista.
Samaa sanoo yksikönjohtaja Jussi Mekkonen Nordeasta.
-Teemme vallitsevan korkotason päälle vaihtoehtoisen laskelman, jossa nähdään, mitä prosentin, parin suuruinen korkojen nousu tarkoittaa euroina kuukaudessa, sanoo Mekkonen.
Tapiola Pankissa ja Handelsbankissa lainat mitoitetaan siten, että asiakkaalla pitää olla varaa hoitaa velkaansa, vaikka korot nousivat vielä pari prosenttia.
Tapiola Pankin toimitusjohtajan Harri Lauslahden mukaan pankissa on tehty jatkuvasti -vielä korkojen ollessa selvästi nykyistä alhaisempia -”happotestejä” seitsemän prosentin korolla. Hänen mukaansa tällainen varautuminen antaa puskuria myös muita lisäkustannuksia kuten ruuan tai energian hinnannousua varten.
Pankinjohtaja Mikko Hyttinen Osuuspankkikeskuksesta ei halua takertua mihinkään riskilisäprosenttiin, mutta sanoo, että korkojen nousuun on edelleen syytä varautua.
-Nyt, kun korot ovat jo nousseet, olettamus, että ne kohoaisivat vielä paljon, on tietysti selvästi pienempi kuin silloin, kun korot olivat alhaalla.
Asuntolainojen korot olivat alimmillaan vuonna 2004 kahden prosentin pinnassa. Nyt liikkuvat nyt viiden prosentin yläpuolella.
Ei kahden
asunnon loukkua
Hyttinen huomauttaa, että korkojen nousu on vain yksi riskitekijä -eikä edes suurin -asuntoa ostettaessa. Paljon tätä dramaattisempaa voi olla vaikkapa työttömyys, vakava sairaus tai avioero. Myös äkilliset korjaukset tai vesivahingot voivat horjuttaa maksukykyä.
Asuntojen hintojen nousu on pysähtynyt ja myyntiajat ovat pidentyneet. Joillakin alueilla hinnat ovat alkaneet jo laskea. Tästä on tullut tärkeä puheenaihe lainatiskeillä.
-Kiinnitämme yhä enemmän huomiota siihen, että asunnonvaihtajien arviot vanhan asunnon myyntihinnasta ovat realistiset, sanoo Hyttinen.
Mekkosen mukaan nykyisin käydään aiempaa tarkemmin läpi, millaisia riskejä kahden asunnon tilanteeseen liittyy.
-Oma asunto pitäisi saada kaupaksi, ennen kuin ostetaan uusi ja otetaan sitä varten lainaa, jotta kahdesta asunnosta ei ole yhtä aikaa asuntolainaa maksettavana, hän sanoo.
Tulot ja menot
käydään läpi
Kaikista pankeista kerrotaan, että asiakkaan tulojen ja menojen suhde selvitetään ennen lainan myöntämistä.
-Kun on kyse isosta lainasta, tilanne katsotaan hyvin tarkkaan, kertoo Mekkonen.
-Pankin ja asiakkaan yhteinen etu on, että kokonaisuus arvioidaan realistisesti, sanoo Hyttinen.
Vanhan peukalosäännön mukaan lainanhoitokulut eivät saisi olla yli 40 prosenttia käytettävissä olevista tuloista. Liiketoimintajohtaja Risto Mäkeläinen Handelsbankenista huomauttaa, että prosenttiluku ei kerro aina koko totuutta: parin–kolmen tuhannen euron tuloista jää 40 prosentin lainanhoitokulujen jälkeen paljon pienempi summa kuin kuuden tai kymmenentuhannen euron tuloista. Hänen mukaansa todellinen laskelma pitää tehdä aina euroina.
Viidennes
epärealistisia
Osa asiakkaista laskee rahojensa riittävyyden turhan optimistisesti. Osa taas ei ota huomioon esimerkiksi tulojen kehitystä tulevaisuudessa. Jos pääosin bonuksilla elävä on saanut viime vuodet nauttia hyvää palkkaa, taantumassa tili voi kutistua selvästi.
Lauslahti arvioi, että joka viides tai kuudes asiakas hakee liian suurta asuntolainaa maksukykyynsä nähden. Mekkosen mielestä arvio saattaa hyvinkin pitää paikkaansa, mutta Hyttinen toteaa, että se on ehkä hieman yläkanttiin.
– Usein on käynyt niin, että asiakas lähtee naapuripankkiin, huomauttaa Lauslahti.
Kaarnimon mukaan ylioptimistisia ei ole kovin paljon.
-Joissakin tapauksissa joudumme sanomaan, että olet ehkä hankkimassa hiukan liian isoa asuntoa. Tuolloin pyrimme laskemaan tulot ja menot ja pääsemään sellaiseen yhteisymmärrykseen, jossa omat haaveet ja realismi kohtaavat, hän sanoo.
Lainaa saa
entiseen malliin
Taloustilanteen kiristyminen ei ole kiristänyt lainahanoja. Kaikista pankeista sanotaan, että luottopolitiikkaa tai velan myöntämiskriteereitä ei ole tarvinnut muuttaa.
-Olen matkan varrella nähnyt, että joidenkin luottopolitiikka on ollut aggressiivisempaa kuin toisten. Silloin tällaisessa tilanteessa myös tarkistukset ovat mahdollisia, huomauttaa Mäkeläinen kuitenkin.
Erikoisetuja nuorille vakuuttamisen erikoisliikkeestä. Tutustu ja ota yhteyttä!
Taloussanomat
- Aluetoimiston päällikköEtteplan Oyj
- Rekrytoiva koulutusohjelmaECAM Consulting Oy
- Toimihenkilö & asiantuntija -koulutusohjelmaECAM Consulting Oy
- Toimihenkilö & asiantuntija -koulutusohjelmaECAM Consulting Oy
- MyyntineuvottelijaCelectus Oy
- Neuropsykologin sijaisuusPKSSK
- Sprinklerin projektipäällikköTekmanni Oy
- TalouskoordinaattoriJyväskylän kaupunki
- KaupunginjohtajaKajaanin kaupunki
- Ratkaisumyyjä ICT-tuotteilleCelectus Oy
- Keskusteluja aiheesta
- Säästöpossuun (03.11.2008, Ellit, koti)
- Silmänkääntötemppu - maailman pankkituet vain siirtävät romahdusta ajallisesti hieman kauemmaksi (22.10.2008, Ellit, työ ja yhteiskunta)
- Toisilla säästöjä, toisilla ei (11.10.2008, Ellit, koti)
- Hassu juttu ? (03.10.2008, Ajassa)
- yhteinen pankkitili aviopuolisoilla (12.09.2008, Ellit, ihmissuhteet)
